RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 22.06.2026/Pykälä 47
Päiväkodin johtajan valinta
Sivistyslautakunta 22.6.2026 § 47
253/01.01.01.00/2026
Valmistelija sivistysjohtaja Sinikka Kervinen, 040 488 3221, sinikka.kervinen@lapinlahti.fi
Lapinlahden kunnan sivistysosastolla on ollut haettavana päiväkodinjohtajan virka 3.8.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Päiväkodin johtaja toimii Jussinpihan, Nerkoon ja Rovastilan päiväkotien johtajana. Johtamisjärjestelmän muutoksen myötä päiväkodin johtajan alaisuuteen siirtyy myös Muksulan päiväkoti.
Edellytimme tehtävässä varhaiskasvatuslain (540/2018) 6 luvun 31 §:n mukaista kelpoisuutta, jossa noudatetaan varhaiskasvatuslain (540/2018) 14 luvun 75 § siirtymäsäännöstä. Kelpoisuuden lisäksi edellytimme laaja-alaista varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen sisällön ja palvelujen tuntemista, hyvää pedagogista osaamista, organisointitaitoja ja kykyä tavoitteelliseen ja laadukkaaseen henkilöstöjohtamiseen. Lisäksi odotimme hyviä esihenkilötaitoja, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Eduksi katsottiin kokemus vuorohoidosta. Lisäksi arvostimme alan vankkaa työkokemusta, joustavaa, aktiivista ja kehittävää työotetta, kykyä toimia muuttuvissa tilanteissa, paineensietokykyä, digitaalista osaamista sekä riittävää johtamistaitoa.
Hakuajan loppuun 17.6. klo 12.00 mennessä saapui neljä hakemusta. Kahdella hakijalla oli kelpoisuus tehtävään ja nämä hakijat kutsuttiin haastatteluun 22.6.2026.
Lapinlahden kunnan hallintosäännön §65 mukaan valittaessa henkilöä toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen käytetään valintaryhmää. Valintaryhmän muodostavat varhaiskasvatuspäällikkö Riitta Nieminen, päiväkodin johtaja Laura Rissanen, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Aaro Kubin ja sivistysjohtaja Sinikka Kervinen. Valintaryhmä mielestä parhaat edellytykset tehtävän menestyksekkääseen hoitamiseen on ** *****************. Hänellä on tehtävään vaadittava kelpoisuus, kattava kokemus varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tehtävistä sekä päiväkodin johtajan tehtävistä. Huuskosella on hyvää pedagogista osaamista ja henkilöstöjohtamisen taitoja sekä hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Lisäksi hän on sopivin hakemuksen ja haastattelussa esiin tulleiden henkilökohtaisten ominaisuuksien ja osaamisen perusteella. Valitun kieltäytymisen varalle valintaryhmä esittää valittavaksi ********************.
Esittelijä Sivistysjohtaja
Päätösehdotus Click or tap here to enter text.
Sivistyslautakunta valitsee päiväkodin johtajan virkaan 3.8.2026 alkaen *******************
Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) edellyttämä rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista.
Valitun kieltäytymisen varalle sivistyslautakunta valitsee ********************. Sivistyslautakunnalla oli valintaa tehdessä käytössä hakijavertailu.
Päätös
Sivistyslautakunta valitsee päiväkodin johtajan virkaan 3.8.2026 alkaen *******************
Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) edellyttämä rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista.
Valitun kieltäytymisen varalle sivistyslautakunta valitsee ********************. Sivistyslautakunnalla oli valintaa tehdessä käytössä hakijavertailu.