Dynasty tietopalvelu
Lapinlahden kunta RSS Haku

RSS-linkki

https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 59/2026

Kuulutuksen teksti

 

 

 

 

KUULUTUS 

Ympäristönsuojelulain 115a § mukainen ilmoitus eläinsuojasta

 

Kuulutuksen julkaisupäivä

 08.09.2026

 

Ilmoituksen tiedoksisaantipäivä

Ilmoituksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisajankohdasta eli 15.09.2026.

 

Hakija  Jouni Rautiainen

 

Asia  Eläinsuojan toiminnan laajentaminen

 

Kohde Rautiaisen tila, Luhintie 483, 71920 Pajujärvi, RNo 402-405-14-2

 

Ilmoituksen pääasiallinen sisältö

Tilalla harjoitetaan maidontuotantoa 50-paikkaisessa parsinavetassa. Kylmäkasvattamo on erillään 60 eläimelle. Eläimiä on tällä hetkellä noin 120. Tilalle jäävät vain uudistukseen tarvittavat lehmävasikat, sonnivasikat lähtevät välitykseen. Peltoa on 126 ha. Tilalle rakennetaan uusi pihattonavetta, johon tulisi paikat 181 lypsylehmälle. Lisäksi rakennetaan kaksi 2500 m3:n lietesäiliötä. Hiehot kasvatetaan nuorkarjatiloiksi saneerattavassa nykyisessä navetassa ja kylmäkasvattamo muutetaan vasikkatiloiksi. Lisäksi rakennetaan kolme uutta laakasiiloa säilörehun varastointia varten. Kokonaiseläinmäärä tulisi olemaan laajennuksen jälkeen 373 eläintä (2502,6 ey:ä). Nykyinen peltoala ei riitä lannan levitysalaksi tälle eläinmäärälle, mutta eläinmäärän kasvaessa lannan levitysalaa hankitaan lisää.

 

Ilmoituksessa haetaan lupaa poiketa eläinsuoja-asetuksen (vna eläinsuojista 138/2019) mukaisista etäisyysvaatimuksista.

 

Kuulutuksen ja ilmoitusasiakirjojen nähtävänäpito

Tämä kuulutus pidetään nähtävänä 08.09.2026 ‒ 15.10.2026 Lapinlahden kunnan verkkosivuilla osoitteessa www.lapinlahti.fi > Viralliset ilmoitukset. Myös ilmoitusasiakirjat ovat nähtävänä edellä mainitussa www-osoitteessa.

 

Muistutukset ja mielipiteet

Ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea (asianosainen), voivat tehdä muistutuksen asiasta. Muilla kuin asianosaisilla on tilaisuus ilmaista mielipiteensä. Muistutukset ja mielipiteet on toimitettava Lapinlahden ympäristölautakunnalle viimeistään 15.10.2026, osoite Asematie 4, 73100 Lapinlahti tai sähköpostilla kirjaamo@lapinlahti.fi. Asiakirjaan pyydetään merkitsemään hakemuksen diaarinumero (Dnro 327/11.01.00/2026).

Tiedoksianto kiinteistön osaomistajalle

Kiinteistön osaomistajaa pyydetään toimittamaan tämä tiedoksianto myös kiinteistön mahdollisille muille omistajille tai haltijoille.

 

Lisätietoja antaa

Ympäristöasiantuntija Emmi Halonen, puh. 040 4883723

sähköposti: emmi.halonen@lapinlahti.fi

Lapinlahden kunta

Asematie 4, 73100 Lapinlahti 

Puh. 040 488 3048

kirjaamo@lapinlahti.fi

Julkaistu: 08.09.2026