RSS-linkki
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30Kuulutus 2024/53
KUULUTUS
Alapitkän aurinkopuiston osayleiskaava (MRL 77a §) vireilletulo sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville asettaminen
Lapinlahden kunnanhallitus on kokouksessaan 22.1.2024 § 8 hyväksynyt Helios Nordic OY:n aloitteen aurinkovoimalan osayleiskaavasta Alapitkälle
Lapinlahden kunnan tekninen lautakunta on päättänyt Alapitkän aurinkopuiston osayleiskaavan
(MRL 77a §) vireille tulosta ja kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville asettamisesta kokouksessaan 24.4.2024 § 36.
Kaavoitustyön alussa on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain MRL 63 §: n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), jossa esitetään asemakaavan laatimisen tavoitteita ja lähtökohtia, sen eri vaiheet ja eteneminen, miten kaavoitukseen voi osallistua sekä miten kaavan vaikutuksia arvioidaan kaavahankkeen aikana. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on saatavilla koko kaavahankkeen ajan. Siitä voi esittää mielipiteitä ja sitä päivitetään tarvittaessa kaavaprosessin aikana aina ehdotusvaiheen nähtävilläoloon asti.
Alapitkän aurinkopuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 2.5.-31.5.2024 Lapinlahden kunnanviraston teknisellä osastolla osoitteessa Asematie 4, 73100 Lapinlahti ja kunnan www-sivuilla: www.lapinlahti.fi
Mahdolliset mielipiteet Alapitkän aurinkopuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tulee osoittaa suullisesti tai kirjallisesti kunnalle osoitteeseen: Lapinlahden kunta, Tekninen lautakunta, Asematie 4, 73100 Lapinlahti tai sähköisesti osoitteeseen kirjaamo@lapinlahti.fi aiheeksi viestiin: Alapitkän aurinkopuiston osayleiskaava 7/2024.
Tiedustelut:
Tekninen johtaja, Lapinlahden kunta, Rami Linna, puh. 040 488 3701
Kaavan laatija, Projoplan Oy, Petri Tuormala puh. 040 575 6107
Lapinlahdella 24.4.2024
Lapinlahden tekninen lautakunta
Alapitkän aurinkovoimapuiston OAS |