RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.07.2021/Pykälä 65
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Yksityisteiden perusparannusavustukset 2021
TEKLA 27.07.2021 § 65
118/10.03.01.04/2021
Valmistelija Rakennusmestari Kimmo Karoluoto, 040 488 3711, kimmo.karoluoto(at)lapinlahti.fi
Tekninen lautakunta myöntää yksityisteiden perusparannusavustuksia vuosittaisten määrärahojen puitteissa aikaisempina vuosina myönnetyt tiekuntakohtaiset avustukset huomioiden. Etusijalla ovat ne hankkeet, joille on haettu myös valtion avustusta. Lisäksi ensisijaisesti huomioidaan silta-, liikenneturvallisuus- sekä suurehkot perusparannushankkeet.
Vuonna 2021 yksityisteiden kunnossapito- ja perusparannusavustuksiin on varattu yhteensä 175 000 € suuruinen määräraha. Aiemmin vuonna 2021 perusparannusavustusta on myönnetty Järvenpään yksityistielle. Avustuksen suuruus on ollut 20 % hankkeen hyväksytyistä kokonaiskustannuksista eli yhteensä enintään 8 633 €. Vuosittainen kunnossapitoavustus, kokonaisuudessaan 134 323 €, on maksettu tiekunnille 4.6.2021. Perusparannusavustuksiin vuodelle 2021 on siten käytettävissä 32 044 €.
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta myöntää perusparannusavustusta seuraavasti:
Kultarannantie
- Kuivatuksen parantaminen mm. rumpujen uusiminen ja ojaperkaus
- Kantavuuden parantaminen
- Liikenneturvallisuuden parantaminen mm. näkemä- ja reuna-alueiden raivaus
- Hankkeen kustannusarvio on 20 183,00 €
- Lapinlahden kunnan avustus 20 % eli enintään 4 036,60 €
- Hankkeelle on myönnetty valtion avustus 50 %.
Valmis hanke katselmoidaan ja hyväksytään ennen avustuksen maksuunpanoa. Vuonna 2021 toteutuneista kustannuksista tulee antaa selvitys 1.12.2021 mennessä.
Päätös Tekninen lautakunta myönsi perusparannusavustusta seuraavasti: