Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Palvelulautakunta
Pöytäkirja 19.05.2022/Pykälä 67


 

Ilmoitus yksityisten sosiaalipalvelujen tuottamisesta/Hemmalaiset Oy

 

PALVLTK 19.05.2022 § 67  

294/05.00.00/2022  

 

 

Valmistelija Sosiaali- ja terveysosaston osastopäällikkö Anne Waldèn

 anne.walden@lapinlahti.fi; p. 0404883022

 

Yksityisistä sosiaalipalvelusta annetun lain 11 §:n mukaan yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajan, joka tuottaa muita kuin ympärivuorokautisia palveluja, on tehtävä kirjallinen ilmoitus toiminnastaan ennen sen aloittamista tai olennaista muuttamista toimielimelle siinä kunnassa, jossa palveluja tuotetaan. Ilmoituksessa on annettava lain § 8:n momentissa 2 edellytetyt tiedot palvelun tuottajasta ja palvelutoiminnasta.

 

Lapinlahden kunnan kirjaamoon on 10.5.2022 saapunut tieto yksityisen sosiaalipalvelun tuottamisesta Lapinlahden kunnan alueella. Toiminnan suunniteltu aloittamispäivä on 1.6.2022.

 

Hemmalaiset Oy tuottaa ilmoituksen mukaan avomuotoista päihdekuntoutusta, sosiaalista kuntoutusta ja mielenterveystyötä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä perhetyötä ja muita sosiaalipalveluja lapsiperheille. Palvelun kohteena ovat lapset, nuoret ja perheet sekä mieleterveys- ja päihdekuntoutujat kunnan alueella.

 

Ilmoitus täyttää yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain § 8:n vaatimukset. Hemmalaiset Oy:n  vastuuhenkilön toimitusjohtaja --------------- koulutus on

lähihoitaja.

 

Saatujen asiakirjojen perusteella ei ole estettä sille, että Hemmalaiset Oy voidaan merkitä yksityisten sosiaalipalveluntuottajien rekisteriin ilmoituksenvaraiset, rekisteröitävät palvelut Lapinlahden kunnan alueella (laki yksitisistä palveluntuottajista 922/2011 § 13).

 

 

Esittelijä Sosiaali- ja terveysosaston osastopäällikkö

 

Päätösehdotus Palvelulautakunta merkitsee ilmoituksen tiedoksi ja toimittaa sen Itä-Suomen Aluehallintoviranomaiselle rekisteröitäväksi.

 

Päätös Palvelulautakunta merkitsi ilmoituksen tiedoksi ja päätti toimittaa sen Itä-Suomen Aluehallintoviranomaiselle rekisteröitäväksi.