Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.04.2022/Pykälä 31


 

Kristillisdemokraattien valtuustoaloite Lapinlahden torin kehittämiseksi

 

Kunnanhallitus 28.03.2022 § 67 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä on tehnyt 7.2.2022 valtuustoaloitteen Lapinlahden torin kehittämisestä.

 

Valtuustoaloitteessa esitetään Lapinlahden torin kehittämiseksi suunnitelmaa, jossa torille rakennetaan esiintymislava ja sen yhteyteen kiinteä varasto esimerkiksi äänentoistoa tms. säilyttämistä varten.

 

Aloitteen mukaan Lapinlahden torin kehittäminen iltatorien ja toripäivien kautta on edennyt, mutta vaatii lisäpanostuksia. Lapinlahden kunnan tulee määrätietoisesti lisätä asukkaidensa mahdollisuuksia viihtyä ja tukea yrittäjien elinkeinomahdollisuuksia.

 

Torin kehittämiseen tarvittaviin investointeihin voitaisiin mahdollisesti hakea myös EU:n Leader-ohjelmasta tukea.

 

Valtuustoaloite on oheismateriaalina.

 

Kristillisdemokraatit ovat tehneet vastaavan valtuustoaloitteen 18.8.2020, johon vastineena tekninen lautakunta esitti, että hanketta suunnitellaan tarkemmin vuoden 2021 aikana ja hanketta esitetään jatkossa talousarviovuosille 2022-23 (3.12.2020 § 73).

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee asian tiedoksi ja toteaa, että tekninen lautakunnan tulee jatkaa päätöksensä mukaisesti hankkeen suunnittelua.

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi asian tiedoksi ja totesi, että tekninen lautakunnan tulee jatkaa päätöksensä mukaisesti hankkeen suunnittelua.

 

 

TEKLA 28.04.2022 § 31  

174/10.03.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi

 

Tekninen lautakunta ja tekninen osasto on jo huomioinut 18.8. 2020 tehdyn valtuustoaloitteen ja vaikkei varsinaista suunnitelmaa ole tehty vuoden 2021 aikana, niin asia on ollut esillä monissa sisäisissä keskusteluissa ja erilaisia tilahahmotteluja on tehty pinta-alallisesti varsin pienen tilan kanssa. Valtuustoaloitteiden lisäksi monet henkilöt ovat esittäneet toriin ja sen käyttöön sekä ulkoasuun liittyviä näkemyksiä.

 

Suunnittelun eteenpäin viemiseksi tulisi nimetä työryhmä, joka muodostuisi kattavasti erilaisista torin käyttäjien edustajista. Tekninen lautakunta on esittänyt vuoden 2022 talousarvion investointiosassa 100 000 euron määrärahaa suunnitteluvuodelle 2023 Lapinlahden torihankkeeseen.

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle työryhmän perustamista torialueen suunnittelemiseksi hallintosäännön mukaisesti kunnanjohtajan päätöksellä ja esittää teknisen lautakunnan ja teknisen osaston edustajiksi lautakunnan puheenjohtaja Marko Rahkolaa, varapuheenjohtaja Sami Taimelaa sekä kuntatekniikkapäällikkö Miikka Hietasta.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle työryhmän perustamista torialueen suunnittelemiseksi hallintosäännön mukaisesti kunnanjohtajan päätöksellä ja esittää teknisen lautakunnan ja teknisen osaston edustajiksi lautakunnan puheenjohtaja Marko Rahkolaa, varapuheenjohtaja Sami Taimelaa sekä kuntatekniikkapäällikkö Miikka Hietasta.