Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Palvelulautakunta
Pöytäkirja 16.06.2022/Pykälä 73


Ryhmäkotien muutoksen vaikutukset LTK_KH

 

Kotihoidon ryhmäkotien Laurilan ja Maijalan toiminnanmuutos laskelma-arviot

 

PALVLTK 16.06.2022 § 73  

344/05.05.00/2022  

 

 

Valmistelija Sosiaali- ja terveysosaston osastopäällikö Anne Waldèn

 anne.walden@lapinlahti.fi; p.0404883022

 

Lapinlahden kunnan vanhustyössä ja kotihoidossa ilmenevä henkilöstön saatavuusongelma on johtanut siihen, että toimintojen organisoinnissa ja henkilöstön sijoittelussa on jouduttu etsimään uudenlaisia ratkaisuja ikäihmisten hoidon ja palvelujen turvaamiseksi. Lisäksi on otettava huomioon kokonaistaloudellisuus niin viranomaisen päätöksenteossa kuin toimintojen organisoinnissakin. Vanhuspalveluissa on suuri huoli henkilöstön riittävyydestä ja menokehityksen ennustettavuudesta.

 

Ryhmäkodit Laurila ja Maijala on muutettu vuonna 2017 kotihoidonyksiköksi ja nyt tehtävällä muutoksella viedään tuo päätös käytäntöön. Muutoksella vastataan kotihoidon henkilöstöpulaan, asiakkaiden tasavertaiseen asemaan ja otetaan askel kohti maakunnan yhtenäisiä kotihoidon käytänteitä sekä turvataan kotihoidon saatavuus koko kotihoidon kentällä.

 

Kunnanhallitus on pyytänyt 9.5.2022 ja 30.5.2022 kotihoidon ryhmäkotien osalta laskelmia koskien toimintatavan muutosta. Laskelmat oheismateriaalina.

 

Esittelijä Sosiaali- ja terveysosaston osastopäällikkö

 

Päätösehdotus Palvelulautakunta hyväksyy oheismateriaalina esitetyt laskelmat Laurilan ja Maijalan osalta ja esittää ne edelleen kunnanhallitukselle.

 

Päätös Palvelulautakunta merkitsi liitteenä olevan vanhustyönjohtajan laatiman selvityksen tietoonsa saatetuksi.

Kunnanhallitus käsittelee asian kokouksessaan 20.6.2022.