Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus/Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 19.04.2022/Pykälä 21


 

Työhyvinvointikyselyn tulokset 2021 ja toimenpiteet vuodelle 2022

 

HKJAO 19.04.2022 § 21  

131/01.04.01/2022  

 

 

Valmistelija Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Lapinlahden kunnan henkilöstölle tehtiin työhyvinvointikysely joulukuussa 2021.  Kysely suunnattiin koko henkilöstölle ja siihen vastasi 222 henkilöä (258 vuonna 2020 ja 296 vuonna 2019).

  

Koko kunnan tasolla kyselyn tulos oli hyvä ja oli havaittavissa pientä keskiarvojen paranemista.  Edelleen kehittäviä asioita ovat esimiestyö, palautteen antaminen sekä henkilöstössä olevan kehittämispotentiaalin ja motivaation hyödyntäminen. Huomiota tulisi edelleen kiinnittää työnkuormittavuuden tasaiseen jakaantumiseen sekä päätöksenteon läpinäkyvyyteen.

 

Edellisten vuosien tapaan osastojen tulokset on käyty/käydään läpi osastoittain/yksiköittäin osastopäälliköiden/esimiesten kanssa kevään aikana. Hyvinvointikyselyn tulokset annetaan myös tiedoksi lautakuntiin.

 

Vuoden 2021 työhyvinvoinnin kehittämiseksi sovittiin seuraavat toimenpiteet:

  1. Hyvinvointisetelin käyttöönotto: 35 euroa x 2 ja vuonna 2021 lisäksi koronalisänä 30, jolla suositetaan käytettävän lapinlahtelaisten yritysten palveluita (toteutui)
  2. Itsensä johtaminen -koulutukset ja erilaiset valmennukset (ei toteutunut)
  3. mukautetun työn mallin vielä laajempi käyttö ja kuntoutuksiin ohjaamisen selkeyttäminen (toteutui)
  4. ajan käytön hallinta itsensä johtamisen koulutusten ja valmennusten kautta (ei toteutunut)
  5. perehdyttäminen kehittäminen, Intron käyttöönotto (toteutui)
  6. henkilöstön sitouttaminen osallistamalla heidät strategiaprosessiin ja arvotyöhön (siirtyi vuodelle 2022)
  7. työhyvinvointijohtamisen kehittäminen
  8. henkilöstöstrategian ja suunnitelman laatiminen (siirtyy vuodelle 2022)
  9. esimiesten verkostoituminen ja mentoroinnin ohjelman käynnistäminen sekä koulutukset (ei toteutunut, osin syynä korona)
  10. kunnanjohtajan Tervetuloa taloon- tapaamisia jatketaan (toteutui 1 kerta).
  11. kunnanjohdon ja esimiesten tapaamisia jatketaan (ei toteutunut, osin syynä korona).

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaostojaosto käy läpi hyvinvointikyselyn tuloksia ja linjaa halutessaan vuoden 2022 työhyvinvoinnin kehittämistä.

 

Päätös Henkilöstöjaostojaosto kävi läpi hyvinvointikyselyn tuloksia.