Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 86


 

Testamenttivarojen käyttö

 

Kunnanhallitus 09.05.2022 § 86  

734/02.05.05/2020  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

 Lapinlahden kunta on vastaanottanut Eino Johannes Leskisen kuolinpesän omaisuutta Valtionkonttorin päätöksessä mainituin ehdoin. Valtionkonttorilta on Lapinlahden kunnalle tilitetty 19 980,10 euroa.

 

Valtionkonttorin päätöksessä ehtona on, että kunta käyttää omaisuuden koululaisten kesäkerhojen järjestämiseen.

 

Varoja on käytetty leireihin kesällä 2018, 2019 ja 2021 (KH 14.5.2018 §84, 3.6.2019 §109 ja 31.5.2021 §136). Varoja on jäljellä 4 422,95 euroa.

 

Vuonna 2020 leirejä ei koronan vuoksi järjestetty.

 

Kesällä 2022 sivistysosasto järjestää koululaisille päiväleirin kesäkuun alussa koulujen loputtua sekä Lapinlahden että Varpaisjärven taajamissa. Päiväleirien kustannusarvio (netto) on 4 000 euroa. Kustannusarvio sisältää mm. ohjaajien henkilöstökulut, välipalat sekä mahdolliset materiaalihankinnat. Kustannusarviota laskettaessa on huomioitu myös toiminnasta saatavat maksutuotot.

 

Kustannusarvion perusteella toimintaan kohdennetut testamenttivaroja ei saada käytettyä loppuun kesän 2022 leiritoiminnalla. Loput testamenttivarat suunnitellaan käytettäväksi kesällä 2023.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Eino Johannes Leskisen testamenttivaroista n. 4 000 euroa käytetään vuonna 2022 kesäkuun alussa koululaisille järjestettäviin päiväleireihin.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että Eino Johannes Leskisen testamenttivaroista n. 4 000 euroa käytetään vuonna 2022 kesäkuun alussa koululaisille järjestettäviin päiväleireihin.