Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 129


 

Kuntalaisaloite Varpaisjärven taajamaan hidasteet

 

Kunnanhallitus 21.02.2022 § 42 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Jussi Kinnunen on 1.7.2021 tehnyt kuntalaisaloitteen Varpaisjärven taajama-alueen hidasteista.

 

Aloitteessa todetaan, että Varpaisjärven taajamassa on suurelta osin 40 km/h nopeusrajoitus. Taajaman läpikulkuliikenne on sekä raskasta liikennettä että kevyempää liikennettä, sisältäen koululaisliikenteen, jalan ja kuljetuksella sekä polkupyörillä.

 

Aloitteessa ehdotetaan kunnan tekevän taajamaan hidasteet niin että keskustaajamassa liikenteen nopeus pysyy alhaisena.

 

Aloitteessa hidasteiden tarpeellisuutta perustellaan raskaan ja työmatkaliikenteen vaaratekijöilvanhuksille kuin koululaisillekin sekä myös päiväkodin risteyksen turvallisuus tulisi taata. Aloitteen tekijän mukaan korokkeet ovat hyvänä esteenä Lapinlahden taajamassa ja sama turvallisuus tulisi taata Varpaisjärven taajamassa.

 

Kuntalaisaloite on kokouksen oheismateriaalina.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee aloitteen tiedoksi ja lähettää sen teknisen lautakunnan käsiteltäväksi 30.4.2022 mennessä.

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi aloitteen tiedoksi ja lähetti sen teknisen lautakunnan käsiteltäväksi 30.4.2022 mennessä.

 

 

TEKLA 31.03.2022 § 23 

 

 

 

Valmistelija Kuntatekniikkapäällikkö Miikka Hietanen, 040 488 3711, miikka.hietanen@lapinlahti.fi

 

Aloitteen mukaiset hidasteet tulisivat ELY-keskuksen hallinnoimille tieosuuksille. Kunnan tekninen toimi välitti aloitteen ELY-keskuksen käsiteltäväksi ja pyysi lausunnon aiheesta.

 

ELY-keskuksen vastauksessa todetaan, että liikennemäärä taajamassa Lapinlahdentieltä (mt582) Rautavaaran suuntaan on n. 1700 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaan liikenteen osuus on noin 5 % ja Nilsiän suuntaan (mt577) 2250 ajo/vrk, josta raskasta liikennettä on 6 %. Kesäaikaiset liikennemäärät ovat noin 2100 ajon/vrk ja 2600 ajon/vrk. Raskaan liikenteen osuudet ovat noin 5 %. Vuonna 2017 valmistuneessa Ylä-Savon liikenneturvallisuussuunnitelmassa ei ole mainintaa kyseisten hidasteiden rakentamisesta. Vuonna 2023 aloitetaan Ylä-Savon liikenneturvallisuussuunnitelman päivitystyö, jossa hidasteiden tarve ja paikat tarkastellaan.

 

Kuntalaisaloite ja ELY-keskuksen vastaus ovat kokouksen oheismateriaalina.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta antaa tiedoksi kunnanhallitukselle, että hidasteiden tarve ja paikat tarkastellaan Ylä-Savon liikenneturvallisuussuunnitelman päivitystyön yhteydessä 2023.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti antaa tiedoksi kunnanhallitukselle, että hidasteiden tarve ja paikat tarkastellaan Ylä-Savon liikenneturvallisuussuunnitelman päivitystyön yhteydessä 2023.

 

 

Kunnanhallitus 20.06.2022 § 129  

76/10.03.01.00/2022  

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto merkitsee vastauksen kuntalaisaloitteeseen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto merkitsee vastauksen kuntalaisaloitteeseen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.