Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 118


 

Yhteistoimintalain 11§ mukaisen yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen ravitsemuspalveluiden henkilöstön siirrosta liikkeenluovutuksella Servica Oy:lle

 

Kunnanhallitus 20.06.2022 § 118  

48/01.04.00/2022  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Kunnanhallitus päätti 30.5.2022 § 103 ja valtuusto 13.6.2022 § 25 Lapinlahden kunnan ravitsemuspalveluiden siirtämisestä liikkeenluovutuksella 1.11.2022 alkaen Servica Oy:lle.

 

Liikkeenluovutuksen myötä Lapinlahden kunta ostaa jatkossa ravitsemuspalvelut Servica Oy:ltä. Järjestelyn myötä kunnan palveluksessa työskentelevä henkilöstö (21 vakituista henkilöä ja yksi määräaikainen henkilö) siirtyvät Servica Oy:n palvelukseen. Kyseessä on työsopimuslain 1 luvun 10 §:ssä ja lain kunnallisesta viranhaltijasta 25 §:ssä tarkoitettu liikkeen luovutus ja henkilöstö siirtyy liikkeen luovutuksen periaattein Servica Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

 

Henkilöstösiirron osalta on käytävä yhteistoimintalain liikkeenluovutusta koskeva yhteistoimintamenettely.

 

Yhteistoimintalain mukaisesti liikkeen luovuttajan ja luovutuksensaajan on selvitettävä niille henkilöstön edustajille, joiden edustamia työntekijöitä luovutus koskee:

 

  1. luovutuksen ajankohta tai suunniteltu ajankohta;
  2. luovutuksen syyt;
  3. luovutuksesta työntekijöille aiheutuvat oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset; sekä
  4. suunnitellut, työntekijöitä koskevat toimenpiteet.

 

Luovuttajan on annettava hallussaan olevat 1 momentissa tarkoitetut tiedot henkilöstön edustajille hyvissä ajoin ennen luovutuksen toteuttamista. Luovutuksen saajan on annettava 1 momentissa mainitut tiedot henkilöstön edustajille viimeistään viikon kuluttua luovutuksen toteutumisesta.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää käynnistää yhteistoimintamenettelyn ravitsemuspalveluiden henkilöstön siirrosta liikkeenluovutuksella Servica Oy:lle 1.11.2022 alkaen.

 

Päätös Kunnanhallitus päättää käynnistää yhteistoimintamenettelyn ravitsemuspalveluiden henkilöstön siirrosta liikkeenluovutuksella Servica Oy:lle 1.11.2022 alkaen.