Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 24.05.2022/Pykälä 41


Tilintarkastuskertomus 2021 Lapinlahden kunta

 

Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2021

 

Kunnanhallitus 28.03.2022 § 65 

 

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Janne Airaksinen, 040 4883 011, janne.airaksinen@lapinlahti.fi, taloussihteeri Eeva Saarelainen 040 4883031, eeva.saarelainen@lapinlahti.fi, hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Lapinlahden kunnan vuoden 2021 tilinpäätös osoittaa alijäämää n 1,3 milj. euroa. Alkuperäinen talousarvio vuodelle 2021 oli tehty n. 0,28 milj. euroa ylijäämäiseksi.

Kunnan taseeseen on ylijäämää vuoden 2021 lopussa 1,7 milj. euroa.

 

Toimintakulut kasvoivat vuoteen 2020 verrattuna 6,3 % eli 4,3 milj. euroa. Suurimmat euromääräiset kasvut olivat palveluiden ostoissa 3,2 milj. euroa ja henkilöstömenoissa 1,9 milj. euroa. Toimintakulut ylittävät alkuperäisen talousarvion noin 5,0 milj. eurolla.? Alkuperäiseen talousarvioon verrattuna merkittävimmät ylitykset tapahtuivat sosiaali- ja terveyspalveluissa.

 

Toimintatuottojen (ulkoiset) toteutuma oli 8,7 milj. euroa, joka on noin 1,3 milj. euroa enemmän kuin vuonna 2020.?Kasvu johtui korona-avustuksista, jotka vuonna 2021 kirjattiin toimintatuottoihin.

 

Verotuloja kertyi 32,7 miljoonaa euroa ja se on noin 2,0 milj. euroa enemmän kuin alkuperäisessä talousarviossa arvioitiin ja 0,5 milj. euroa enemmän muutettuun talousarvioon verrattuna. Valtionosuuksia kertyi 32,1 milj. euroa. Rahoitustuloja kertyi noin 1,3 milj. euroa ja -kuluja 0,2 milj. euroa. Rahoitustulot kasvoivat noin 19?000 eurolla vuodesta -20. Rahoituskulut säilyivät lähes vuoden -20 tasolla. Poistojen suuruus on 3,1 miljoonaa euroa.

 

Investointien suuruus vuonna -21 oli 5,48 miljoonaa euroa. Merkittävin investointikohde oli Matin ja Liisan yläkoulun saneeraus. 

 

Kunnan lainamäärä on vuoden -21 lopussa 4 102 €/asukas ja se kasvoi edellisestä vuodesta 476 €/asukas. Kunnan omavaraisuusaste laski hieman ja se on 44,3 % (v. 2020 47,0 %). Suhteellinen velkaantuneisuus kasvoi 58,7 %:sta 62,6 %:iin. 

 

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja.

 

Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä esitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja konsernissa. Toimintakertomuksessa on annettava myös tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä selvitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Oheismateriaalina ovat toimintakertomus vuodelta 2021 (luonnos).

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1)  allekirjoittaa kunnan vuoden 2021 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi,
2) oikeuttaa taloushallinnon tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia korjauksia ja tarkistuksia,
3) saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan arvioinnin jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että tilikauden alijäämä 1 265 577 euroa kirjataan yli/alijäämätilille taseeseen.
 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti
1)  allekirjoittaa kunnan vuoden 2021 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi,
2) oikeuttaa taloushallinnon tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia korjauksia ja tarkistuksia,
3) saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan arvioinnin jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi.

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että tilikauden alijäämä 1 265 577 euroa kirjataan yli/alijäämätilille taseeseen.

Kunnanhallitus edellyttää, että talousarviomuutosesitykset tuodaan heti havaittaessa  kunnanhallituksen ja valtuuston käsittelyyn.

 

 

TARKA 24.05.2022 § 41  

170/02.06.01/2022  

 

 

Valmistelija asianhallintasihteeri Sanna Nissinen, p.040 488 3048, sanna.nissinen@lapinlahti.fi

 

Itä-Suomen Tilintarkastus Oy:n vastuullinen tilintarkastaja Timo Nuutinen on tarkastanut Lapinlahden kunnan kirjanpidon, hallinnon, tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen sekä antaa kokouksessa 24.5.2022 tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2021.

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
- merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2021,
- saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi valtuustolle, sekä
- esittää valtuustolle, että vuoden 2021 tilinpäätös hyväksytään ja kunnan hallintoa
ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville
viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2021

 

Päätös Tarkastuslautakunta
- merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2021,
- saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi valtuustolle, sekä
- esittää valtuustolle, että vuoden 2021 tilinpäätös hyväksytään ja kunnan hallintoa
ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville
viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus edellyttäen, että kunnanvaltuusto hyväksyy tilintarkastuskertomuksessa mainitut poikkeamat tilikaudelta 1.1.-31.12.2021