Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 18


kuulutus_valtuusto_20220613

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

KVALT 13.06.2022 § 18  

    

 

 Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty 7.6.202x hallintosäännön 114 §:n mukaisesti valtuutetuille sekä niille, joilla on 13.6.2022 kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus tai -velvollisuus. Kokouksesta on ilmoitettu yleisessä tietoverkossa Lapinlahden kunnan verkkosivuilla 7.6.2022 nähtäväksi asetetulla kokouskutsulla. Lisäksi kokouskutsu on julkaistu Matti ja Liisa paikallislehdessä 9.6.2022. Kokouskuulutus on oheismateriaalina.

 

 Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on läsnä. Valtuutettujen lukumäärän ollessa 31 edellyttää päätösvaltaisuus vähintään 21 valtuutetun läsnäoloa.

 

Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa valtuuston kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi valtuuston kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.