Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.08.2022/Pykälä 53


 

Kristillisdemokraattien valtuustoaloite kunto/luontopolku Peltoniemestä Väärniin

 

Kunnanhallitus 09.05.2022 § 92 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä on tehnyt 11.4.2022 valtuusaloitteen kunto/luontopolusta Peltoniemestä Väärniin.

 

Valtuustoaloitteen mukaan Lapinlahden ulkoilumahdollisuudet kaipaavat kehittämistä matalan kynnyksen liikkumiseen osalta. Liikuntamahdollisuuksiin panostaminen on kunnalle kannattavaa, sillä liikunta kaikissa muodoissaan edistää terveyttä ja ennaltaehkäisee sairauksia.  Liikkuminen ulkona olisi tehtävä helpoksi ja turvalliseksi kaiken tasoisille liikkujille, nämä olisivat niitä "Mieliteko"-projekteja.

 

Valtuustoaloitteessa ehdotetaan, että Peltoniemen rannan parkkipaikan alueelta lähtevää polkua jatkettaisiin kulkemaan Portaanpään opiston ranta-alueen kautta ja edelleen nykyistä latupohjaa hyödyntäen kohti Väärnin saareen johtavalle tielle. Näkymää voi paikka paikoin avata järvelle päin, jotta vesistö näkyy. Polun päällystämistä ja kunnostamista ehdotetaan niin, että jalankulkijoilla on esteetön mahdollisuus liikkua siellä sulan maan aikaan. Talvella polku palvelee latupohjana.

Peltoniemen ranta ja Väärnin saari saisi näin yhteyden, ja tulevaisuudessa molemmat alueet saisivat tästä mahdollisuuden kehittyä palvelemaan matalan kynnyksen liikkujia/retkeilijöitä ihan kotinurkalla.

 

Valtuustoaloite on kokouksen oheismateriaalina.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee aloitteen tiedoksi ja lähettää aloitteen teknisen lautakunnan valmisteltavaksi 31.8.2022 mennessä.

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi aloitteen tiedoksi ja lähetti aloitteen teknisen lautakunnan valmisteltavaksi 31.8.2022 mennessä.

 

 

TEKLA 25.08.2022 § 53  

250/10.03.01.01/2022  

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi , puistomestari Arto Ruuskanen, 040 488 3761, arto.ruuskanen@lapinlahti.fi

 

Tekninen osasto selvitti jo vuonna 2020 polun rakentamista, kun hankkeeseen olisi ollut saatavilla valtionavustusta. Asian eteneminen kilpistyi reitin varrella oleviin yksityismaihin, eli ei saatu suostumusta/sopimusta asemakaavaan merkityn reitin perustamiseen.  

 

Reitin hyödyntäminen monipuolisesti vaatii joko kaavassa olevien puistoiksi merkittyjen maa-alueiden lunastuksen kunnalle, jota ei aikaisemmin ole tehty tai reittitoimituksen, jossa toimituksessa määritellään korvaukset maanomistajille ja merkitään reitti rasitteeksi kiinteistöille tai suostumuksella tapahtuvan sopimisen kautta maanomistajien kanssa.

 

Ulkoilureitti edellyttää yleensä kunnan laatimaa reittisuunnitelmaa, jonka vahvistaa alueellinen ELY-keskus. Mikäli ulkoilureitti on merkitty maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettuun kaavaan (asemakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava) tai asianosaiset ovat sopineet alueen luovuttamisesta ulkoilureittiä varten, voidaan ulkoilureitti perustaa vaikkei reittisuunnitelmaa ole tehty. 

Reitti perustetaan Ulkoilulain (13.7.1973/606) mukaisella menettelyllä reittitoimituksen kautta, jossa reitti merkitään rasitteiksi kiinteistörekisteriin.

Ulkoilureitin pitäjän(Lapinlahden kunta) on haettava reittitoimitusta Maanmittauslaitokselta.

Reittitoimituksella varmistetaan reitin pysyvyys myös maanomistajavaihdoksien jälkeen.Maksettavat korvaukset määrittää maanmittauslaitos.

 

Teknisellä osastolla on laajemminkin arvioitu reittikunnostuskohteita ja niiden kustannuksia. Kustannusarvioksi on saatu noin 110 000 euroa reitistön tasosta tietysti riippuen. Aloitteessa esitetyn osuuden kustannuksiksi on arvioitu 80 000-90 000 euroa (alv 0%)  sisältäen rakentamista, kunnostusta, reittitoimituksen mahdollisene korvauksineen ja varustuksen valaistuksella ja penkityksellä opasteineen.

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että aloite huomioidaan talousarvion 2023 investointiosan laadinnassa ja sen toteuttamiseen varataan määrärahaa vuodelle 2023.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että aloite huomioidaan talousarvion 2023 investointiosan laadinnassa ja sen toteuttamiseen varataan määrärahaa vuodelle 2023.