Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 10.10.2022/Pykälä 38


 

Väärnintien peruskorjaus

 

TEKLA 25.08.2022 § 51 

 

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi

 

Lapinlahden kunnan tekninen osasto tekee kadunrakentamisen- ja peruskorjaamisen töitä yhdessä Lapinlahden Vesi Oyn vesihuollon rakentamisen ja saneerausten kohteissa. Vuoden 2022 kunnan talousarvion investointikohteita määriteltäessä on tapahtunut virhe ja listalta on pudonnut jossain vaiheessa Väärnintien peruskorjaus, siltä osin kuin Lapinlahden Vesi Oy tulee tekemään verkosto saneerausta. Lapinlahden Vesi Oyn suunnitelmissa on syksyllä 2022 saneerata alueella verkostoa ja samalla järkevää olisi korjata katurakenteita.

 

Hankkeen kustannusarvio katurakenteiden peruskorjauksen osalta on 50 000 euroa, alv 0%. Hankkeeseen voidaan esimerkiksi siirtää säästynyttä määrärahaa kohteelta Alapitkän Rönkälän alueen katujen rakentamisesta.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle investointikohteen toteuttamista ja lisäämistä vuoden 2022 talousarvioon ja esittää sen rahoittamista olemassa olevan talousarvion sisällä tapahtuvin muutoksin.

 

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle investointikohteen toteuttamista ja lisäämistä vuoden 2022 talousarvioon ja esitti sen rahoittamista olemassa olevan talousarvion sisällä tapahtuvin muutoksin.

 

 

Kunnanhallitus 12.09.2022 § 165 

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi Väärnintien peruskorjaussuunnitelman ja antaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle. Asia ei edellytä päätöksen tekoa valtuustolta, koska investointi voidaan toteuttaa sitovuustasolla (Kadut, puistot, liikunta ja muut yleiset alueet).    

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi Väärnintien peruskorjaussuunnitelman ja päätti antaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle. Asia ei edellytä päätöksen tekoa valtuustolta, koska investointi voidaan toteuttaa sitovuustasolla (Kadut, puistot, liikunta ja muut yleiset alueet).

 

 

KVALT 10.10.2022 § 38  

410/10.03.01.02/2022  

 

 

Esittelijä Kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Valtuusto merkitsee tiedoksi Väärnintien peruskorjaussuunnitelman. Asia ei edellytä päätöksen tekoa valtuustolta, koska investointi voidaan toteuttaa sitovuustasolla (Kadut, puistot, liikunta ja muut yleiset alueet). 

 

Päätös Yleiskeskustelun aikana puheenvuoron käytti valtuutettu Matti Kojo.

Valtuusto merkitsi tiedoksi Väärnintien peruskorjaussuunnitelman. Asia ei edellytä päätöksen tekoa valtuustolta, koska investointi voidaan toteuttaa sitovuustasolla (Kadut, puistot, liikunta ja muut yleiset alueet).