RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.12.2022/Pykälä 103
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yksityistien nimeäminen Mäntylahdessa
Tekninen lautakunta 14.12.2022 § 103
558/10.02.06.02/2022
Valmistelija kuntatekniikkapäällikkö Miikka Hietanen, 040 488 3711,
miikka.hietanen (at) lapinlahti.fi
Lapinlahden kunnassa osana osoitejärjestelmän ylläpitoa nimetään tarpeiden mukaisesti uusia osoiteteitä. Teiden nimeämisessä on noudatettu periaatetta, että nimettävän tien varrella on enemmän kuin 3 rakennettua tai rakennettavaa kiinteistöä, että esitettyä tiennimeä ei ole entuudestaan Lapinlahden kunnan alueella ja että mahdollinen nimiesitys katsotaan muutoin soveliaaksi.
Osoitejärjestelmän ylläpidon lisäksi uusia osoiteteitä voidaan nimetä yksityistiestä vastaavan toimielimen sekä kiinteistönomistajien perustellusta pyynnöstä.
Uusien osoiteteiden nimeämisen yhteydessä Lapinlahden kunta määrittää kiinteistöjen osoitenumerot ja tiedottaa niiden voimaantulosta kunkin kiinteistön omistajlle sekä tarvittaville viranomaisille. Kiinteistön omistaja vastaa kiinteistökohtaisen opastuksen hankinnasta ja asianmukaisesta toteuttamisesta. Lapinlahden kunta hankkii uudelle tielle tiennimiviitan ja tarvittavat asennustarvikkeet. Tiennimiviitan pystyttämisestä vastaa tiekunta tai sen puuttuessa kiinteistöjen omistajat.
Uuden nimettävän osoitetien vaikutuspiiriin kuuluvia kiinteistöjen omistajia on kuultu kirjeitse 26.10.-16.11.2022 välisenä aikana. Lausuntoja saatiin kolme kappaletta. Ehdotetuista nimistä yksi (Purontie) oli jo kunnassa käytössä. Määräajassa vastaanotetut lausunnot ja nimiehdotukset perusteluineen ovat kokouksen oheismateriaalina.
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy uuden osoitetien seuraavasti:
Mikontie alkaa Mäntylahdentieltä ja päättyy kiinteistölle 402-403-2-58 (TERVAPURO).
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi uuden osoitetien seuraavasti:
Mikontie alkaa Mäntylahdentieltä ja päättyy kiinteistölle 402-403-2-58 (TERVAPURO).
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |