Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.01.2023/Pykälä 3


 

Teknisen osaston sisäisen valvonnan selonteko 1.1.-31.12.2022

 

Tekninen lautakunta 26.01.2023 § 3  

408/00.03.01/2022  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi

 

Lapinlahden kunnan hallintosäännön § 98 mukaan lautakunta vastaa toimialallaan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, toimeenpanon valvonnasta ja tuloksellisuudesta sekä raportoi kunnanhallitukselle sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä kaksi kertaa vuodessa.

 

Osastopäällikkö on valmistellut yhdessä teknisen osaston kanssa selonteon teknisen osaston sisäisen valvonnan järjestämisestä ajalla 1.1.-31.12.2022 Selonteko on kokouksen oheismateriaalina.

 

Kunnanhallitus on hyväksynyt 2.10.2017 § 195 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen. Sen mukaan selonteossa on käytävä läpi seuraavat kohdealueet:

  1. Jatkuvan sisäisen valvonnan järjestäminen osastolla
  2. Säännösten, määräysten ja päätösten noudattaminen

-          yhteenveto viranhaltija ja toimielinpäätöksistä: kokousten ja päätösten määrät, oikaisuvaatimukset, valitukset, otto-oikeuden käyttämiset, vireillä olevat oikeusprosessit sekä eri oikeusasteiden päätökset, tehdyt kantelut sekä kanteluihin annetut ratkaisut.

  1. Tavoitteiden toteutuminen, varojen käytön valvonta, tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus

-          tavoitteiden toteutumisen, määrärahojen käytön ja tuloksellisuuden valvonta osastolla, mahdolliset ongelmat valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumisessa, muut ongelmat palvelutuotannossa, määräaikojen ja palveluvelvoitteiden toteutuminen

  1. Riskienhallinnan järjestäminen

-          Strategiariski

-          Toiminnan riskit

-          Taloudelliset riskit

-          Vahinkoriskit

  1. Omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon valvonta

-          merkittävät hankinnat ja omaisuuden luovutukset

  1. Sopimustoiminta

-          merkittävät sopimukset sekä voimassa olevien sopimusten mahdolliset ongelmatilanteet.

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy teknisen osaston sisäisen valvonnan raportin ajalla 1.1.-31.12.2022 ja raportoi kunnanhallitukselle.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi teknisen osaston sisäisen valvonnan raportin ajalla 1.1.-31.12.2022 ja raportoi kunnanhallitukselle.