Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 27


 

 

Ilmoitusasiat

 

Kunnanhallitus 30.01.2023 § 27  

    

 

 Kunnanhallitukselle saatetaan tiedoksi alla luetellut ilmoitusasiat.

 

1.

Iisalmen kaupungin hallituksen 16.1.2023 pöytäkirjan ote §3, Lausunto Lapinlahden Iso-Petäjämäen tuulivoimapuiston osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta OAS.

2.

Iisalmen kaupungin hallituksen 16.1.2023 pöytäkirjan ote §5, Lausunto Iso-Petäjämäen tuulvoimahanketta koskevasta ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta (YVA-ohjelma).

3.

Viranhaltijapäätökset ajalta 11.1.-24.1.2023, joihin kunnanhallituksella on otto-oikeus.

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi ja päättää, ettei se käytä otto-oikeutta viranhaltijapäätöksiin.

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi ilmoitusasiat tiedoksi ja päättää, ettei se käytä otto-oikeutta viranhaltijapäätöksiin.