Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 21


 

Edustajan nimeäminen Asutusmuseosäätiön hallitukseen

 

Kunnanhallitus 30.01.2023 § 21  

36/00.00.01.00/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Asutusmuseosäätiö pyytää 21.12.2022 päivätyllä kirjeellään Lapinlahden kuntaa nimeämään edustajansa Asutusmuseosäätiön hallitukseen kolmivuotiskaudeksi 2023-2025.

 

Asutusmuseosäätiön asioita hoitaa ja sitä edustaa kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan valittu hallitus, johon kuuluu 6-8 jäsentä. Säätiön perustajayhteisöt valitsevat säätiön hallituksen jäsenet siten, että kukin perustajajäsen nimeää yhden edustajan.

 

Lapinlahden kunnan edustajana kolmivuotiskaudella 2020-2022 on ollut Pekka Mikkonen. Mikkonen on ilmoittanut olevansa edelleen käytettävissä.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää valita Asutusmuseosäätiön hallitukseen edustajakseen Pekka Mikkosen kolmivuotiskaudeksi 2023-2025.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti valita Asutusmuseosäätiön hallitukseen edustajakseen Pekka Mikkosen kolmivuotiskaudeksi 2023-2025.