Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 46


 

Irtisanoutuminen kunnanjohtajan virasta

 

Kunnanhallitus 27.02.2023 § 46  

92/01.01.04/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 4883 211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Janne Airaksinen on ilmoittanut 21.2.2023 päivätyllä kirjeellä irtisanoutuvansa Lapinlahden kunnanjohtajan virasta 14.5.2023 alkaen.

 

Lapinlahden kunnan hallintosäännön 66 §:n perusteella viranhaltijan ilmoitus virkasuhteen irtisanomisesta saatetaan palvelussuhteeseen ottamisesta päättäneen viranomaisen tietoon. Kunnanjohtajan valinnasta päättää valtuusto (hallintosääntö 54 §).

 

Lapinlahden kunnan hallintosäännön 158 §:n mukaan toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä.

 

Esittelijä kunnanhallituksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee kunnanjohtajan irtisanoutumisilmoituksen tiedoksi ja esittää sen edelleen valtuustolle tiedoksi. Kunnanjohtaja Janne Airaksisen viimeinen virassaolopäivä on 13.5.2023.

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi kunnanjohtajan irtisanoutumisilmoituksen tiedoksi ja esittää sen edelleen valtuustolle tiedoksi. Kunnanjohtaja Janne Airaksisen viimeinen virassaolopäivä on 13.5.2023.