Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 117


 

Runotaika tapahtuman yhteistyö ja avustaminen

 

Kunnanhallitus 08.05.2023 § 117  

197/00.04.02/2023  

 

 

Valmistelija vs. kunnanjohtaja Ulla Nikulainen 040 4883 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Väärnin Pappila Oy on hakenut 13.4.2023 Lapinlahden kuntaa yhteistyöhön Runotaika- tapahtuman järjestämiseen.

 

Väärnin Pappila perustaa Lapinlahdelle 26.-27.7.2023 uuden tapahtuman nimeltä RUNOTAIKA. Nimi viittaa jo vakiintuneeseen Aika Taikaan. Tapahtuma keskittyy runouteen, mutta se on poikkitaiteellinen. Tapahtumassa hyödynnetään Lapinlahden kuvataideperintöä ja yhteistyökumppanina toimii Taidemuseo Eemil. Tapahtumassa kuullaan myös musiikkia.

 

Tapahtumia järjestetään lukion Lapinlahti-salissa ja Väärnin Pappilassa. Ensimmäisenä vuonna pääsymaksullisia tilaisuuksia on kolme. Tapahtuma suhtautuu avoimesti yhteistyöhön kuntamme taiteilijoiden, yritysten ja järjestöjen kanssa.

 

Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii Siamäk Naghian. Yhteistyön taustalla on Siamäk Naghianin uskomaton elämä -kirja (Into Kustannus 2021). Sen työstämisen yhteydessä tuli ilmi hänen suuri runouden ystävyys ja tuntemus. Kesällä 2022 järjestettiin hänen runoilta Väärnin Pappilassa, ja varsin vähäisellä markkinoinnilla Pappila tuli täyteen kaukaisiakin asiakkaita. Siamäk Naghianin persoona kiinnostaa ihmisiä laajalti.

 

Väärnin Pappila Oy pyytää Lapinlahti salia tapahtuman tilaisuuksien käyttöön veloituksetta 26.7.2023. ja hakee Lapinlahden kuntaa RUNOTAIKA-palkintojen toiseksi sponsoriksi Genelec Oy:n rinnalle 2250 euron summalla.

 

 

Vuoden 2023 talousarviossa on kaikkiin eri avustusmuotoihin varattu 162 400 euron määräraha. Määräraha on varattu yleishallinnon tulosalueelle. Talousarvion mukaan kunnanhallitus päättää avustusten jakamisesta ja kohdentamisesta eri avustusmuotojen kesken seuraavat ehdot huomioiden:

- toiminta- ja kehittämisavustuksiin on käytettävä vähintään 65 000 €

- liikunta-avustuksiin on käytettävä vähintään 40 000 €

- kulttuuriavustuksiin on käytettävä vähintään 8 000 €

- nuorisoavustuksiin on käytettävä vähintään 10 000 €.

 

Avustusten jakamisessa noudatetaan avustussääntöä (KH 16.1.2023 § 4).

 

Kunnanhallitus on 30.3.2023 § 78 myöntänyt kulttuuriavustuksia yhteensä 8 150 euroa ja yhteensä kaikkiaan 156 744 euroa. Avustuksiin varatuista 162 400 eurosta jakamatta on 5 656 euroa.

 

Avustussäännön mukaan avustuksia ei pääsääntöisesti myönnetä yksityisille henkilöille tai yrityksille.

 

Vaikka hakija on yritys, on uuden kulttuuritapahtuman järjestäminen kunnan kulttuurisen kehittämisen ja näkyvyyden kannalta merkittävä ja siksi on tärkeää tukea tapahtuman järjestämistä. 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa Lapinlahti salin Runotaika- tapahtuman käyttöön veloituksetta ajalla 26. - 27.7.2023.

Kunnanhallitus myöntää Runotaika tapahtuman järjestämiseen kulttuuriavustusta 2 000 euroa.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että

 

 - antaa Lapinlahti salin Runotaika- tapahtuman käyttöön veloituksetta ajalla 26. - 27.7.2023.

 - osallistuu Runotaika -kilpailupalkintoihin tapahtuman toisena sponsorina..o