Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 121


 

Toimen vakinaistaminen

 

Kunnanhallitus 30.03.2023 § 85 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Tato-luokassa on toiminut määräaikainen koulunkäynninohjaaja, jonka tarpeellisuutta on arvioitu vuosittain vuodesta 2019 alkaen. Tarve koulunkäynninohjaajalle on osoittautunut jatkuvaksi.

 

Kunnanhallitukselle esitetään koulunkäynninohjaajan toimen perustamisesta. Toimen aloitustoimipaikkana on TATO-luokka.

 

Hallintosäännön 21 § kunnanhallitus päättää toistaiseksi voimassa olevien työsuhteiden perustamisesta, lakkauttamisesta ja nimikkeiden muuttamisesta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus vakinaistaa koulunkäynninohjaajan toimen 1.8.2023 alkaen.

 

Päätös Kunnanhallitus palautti asian sivistyslautakunnan valmisteltavaksi.

 

 

Sivistyslautakunta 25.04.2023 § 36 

 

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja Sinikka Kervinen, p. 040488 3221, sinikka.kervinen@lapinlahti.fi

 

TATO-luokassa on toiminut määräaikainen koulunkäynninohjaaja, jonka tarpeellisuutta on arvioitu vuosittain vuodesta 2019 alkaen. Tarve koulunkäynninohjaajalle on osoittautunut jatkuvaksi.

 

Oheismateriaalina TATO-luokan oppilasmäärät ja oppilasennuste tällä hetkellä käytettävissä olevin tiedoin.

 

Kunnanhallitukselle esitetään koulunkäynninohjaajan toimen vakinaistamista. Toimen aloitustoimipaikkana on TATO-luokka.

 

Hallintosäännön 21 § kunnanhallitus päättää toistaiseksi voimassa olevien työsuhteiden perustamisesta, lakkauttamisesta ja nimikkeiden muuttamisesta.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se vakinaistaa koulunkäynninohjaajan toimen 1.8.2023 alkaen

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle, että se vakinaistaa koulunkäynninohjaajan toimen 1.8.2023 alkaen.

Pöytäkirjamerkintä: Toimen henkilöstökulut sisältyvät vuoden 2023 talousarvioon.

 

 

Kunnanhallitus 08.05.2023 § 121  

144/01.01.00/2023  

 

 

Valmistelija vs. kunnanjohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että koulunkäynninohjaajan toimi voidaan täyttää toistaiseksi voimassa olevana.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että koulunkäynninohjaajan toimi voidaan täyttää toistaiseksi voimassa olevana.