Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 43

Honkaharju-kiinteistön etuosto-oikeudellinen vuokrasopimus

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 43  

99/10.00.02.00/2024  

Valmistelija kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen, 040 488 3011, henri.ruotsalainen@lapinlahti.fi, tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi

Lapinlahden kunnassa on kiinteistöstrategiatyön yhteydessä toteutettu kiinteistöjen salkutus. Kiinteistöt on jaettu neljään osaan A, B, C ja D. Vuonna 2019 laadittua toimenpideohjelmaa kiinteistöjen, aikataulutuksen ja toimintatapojen osalta on päivitetty vuonna 2022.

Salkutuksessa salkku C sisältää kiinteistöjä, jotka olisi tarkoitus myydä tai purkaa, tavoitteena pienentää vuosittaisia käyttömenoja. Salkussa C on myös Honkaharjun entinen tanssilava. Honkaharjun kiinteistö ei ole ollut enää tanssilavakäytössä, vaan kiinteistö on rantaosa-yleiskaavassa osoitettu julkisten palveluiden ja hallinnon alueeksi (PY). Rakennus sisältää sekä katettua kylmää tilaa, että lämmitettävää sisätilaa, joka on kuitenkin ollut kylmillään. Rakennus on heikkokuntoinen ja vuonna 2022 on toiseksi vaihtoehdoksi pohdittu rakennuksen purkua, jos myynti ei onnistu. Kiinteistötunnus on 402-412-92-5, ja kiinteistön koko on 1,77 ha.

Kunta on saanut 12.2.2024 yhteydenoton kiinteistön määräaikaiseksi vuokraamiseksi 31.8.2024 saakka. Vuokralainen on myös mahdollisesti kiinnostunut kiinteistön ostamisesta ja haluaa vuokrasopimuksen lisäksi tehdä kirjauksen etuosto-oikeudesta kiinteistöön etukäteen sovitulla 22 000,00 euron kauppahinnalla 31.8.2024 mennessä. Vuokraksi on sovittu 200 euroa/kk plus vesi ja sähkö kulutuksen mukaan. Vuokralainen on Artmedi Oy (3019865-2), joka harjoittaisi kiinteistössä kalusteiden varastointi- ja kokoonpanotoimintaa. Kiinteistön vuokraaminen ja myyminen elinkeinon harjoittamiseksi tukee kiinteistöstrategian lisäksi myös kuntastrategian tavoitteita.

Hallintosäännön § 21 mukaan kunnanhallitus päättää asunto- ja liikekiinteistöosakkeiden sekä rakennusten ostamisesta, myymisestä ja vaihtamisesta, sekä kiinteän omaisuuden myymisestä, jos kaupan kohde on enintään 5 ha. Etuosto-oikeudellisen vuokrasopimuksen hyväksymisellä kunta sitoutuu myymään kiinteistön hintaan 22 000 euroa jos vuokralainen etuosto-oikeuttaan käyttää.

Esittelijä Kunnanjohtaja

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

hyväksyä Honkaharju-kiinteistön etuosto-oikeudellisen vuokrasopimuksen, ja

hyväksyä kaupan kauppahinnalla 22 000 euroa, ja

valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan laatimaan kauppakirjan sekä allekirjoittamaan sen vuokralaisen käyttäessä etuosto-oikeuttaan 31.8.2024 mennessä.

Päätös Kunnanhallitus päätti

valtuutti kunnanjohtajan ja hallintojohtajan laatimaan kauppakirjan sekä allekirjoittamaan sen vuokralaisen käyttäessä etuosto-oikeuttaan 31.8.2024 mennessä.