Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 47

INNOSTA - yritysten uudistumisen ja kilpailukyvyn edistäminen

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 47  

109/02.05.02.01/2024  

Valmistelija Hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

Lapinlahden kunnan alueella toimivien yritysten kasvun ja kehittymisen tukemiseen on valmisteltu INNOSTA - yritysten uudistumisen ja kilpailukyvyn edistäminen hanketta.

Hankkeessa tuetaan pienten ja keskisuurten yritysten innovointiosaamisen kehittymistä ja sitä kautta yritysten uudistumista ja kilpailukykyä. Ilman vahvaa innovaatiokulttuuria ja kykyä tuottaa suunnitelmallisesti uusia ja kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluita yritykset menettävät markkinaosuuksiaan ja jäävät jälkeen kilpailijoistaan. Kehittämisessä keskiössä ovat asiakasymmärrys ja arvontuotto. Nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä yritykset tarvitsevat kykyä sopeutua nopeasti uusiin trendeihin, teknologioihin ja asiakkaiden tarpeisiin. Innovointi on keskeinen keino vastata näihin muutoksiin yrityksen toimintaympäristössä. Hankkeessa vahvistetaan myös avointa toimijaverkostoa, joka tukee yritysten kasvua ja kehittymistä. Lisäksi hankkeen tavoitteena on luoda kuntaan innovointimyönteinen toimintaympäristö, joka rohkaisee ja tukee uusien ideoiden syntymistä yrityksissä.

Hankkeen tavoitteet ovat:

  1. arvoa tuottava innovointiosaaminen lapinlahtelaisissa yrityksissä paranee
  2. yhteisöllisyys lisääntyy ja alueellinen verkostomainen toiminta vahvistuu
  3. yritykset kehittävät liiketoimintaosaamistaan mm. markkinoinnissa ja johtamisessa
  4. työntekijöiden työhyvinvointi paranee, kun he voivat vaikuttaa työnsä kehittämiseen
  5. yrittäjien jaksaminen paranee, kun he saavat tukea yrityksen kehittämiseen ja kasvun polulle
  6. yritykset osaavat aiempaa paremmin hakea rahoitusta kehittämistoimiinsa ja kaupallistettavissa oleviin innovaatioihinsa 

Hankkeen toimenpiteet ovat:

  1. tarjotaan arviointeja, koulutusta, työpajoja ja mentorointia, jotka auttavat yrityksiä parantamaan asiakasymmärrystä, innovointiosaamista ja -prosesseja
  2. tuetaan yrityksiä liiketoimintasuunnitelmien laadinnassa, markkinoinnin kehittämisessä ja tarpeen mukaan muissa kasvun esteenä olevissa asioissa
  3. tuetaan yritysten osaamisen kehittämistä tarjoamalla johtamis-, viestintä- ja myyntikoulutusta
  4. luodaan parempia mahdollisuuksia rahoittajien ja muiden tärkeiden sidosryhmien kanssa tehtävään yhteistyöhön
  5. kehitetään yhteisöllisyyttä ja alueellista verkostoitumista tavoitteellisesti

Hankkeessa yhdistyvät koulutus, verkostoituminen, käytännön työkalut ja neuvonta, mikä mahdollistaa kokonaisvaltaisen ja tehokkaan tuen innovaatioprosessin eri vaiheissa. Lisäksi hankkeen keskittyminen paikalliseen toimintaympäristöön lisää sen vaikuttavuutta yritysten näkökulmasta. Hankkeen avulla yritykset oppivat hyödyntämään alueellisia resursseja ja verkostoja, mikä edistää yritysten asiakas- ja arvontuottokeskeistä kehittämistä.

Hankkeen päätoteuttajana toimii Lapinlahden kunta. Hankkeeseen palkataan hankepäällikkö, sekä osa-aikainen hankesihteeri. Lisäksi hankkeen viestinnässä hyödynnetään kunnan viestintäkoordinaattorin työpanosta. 

Hankkeen toteutusaika on 1.9.2024-31.8.2026

Hankkeen kustannusarvio on  244 286 euroa ja rahoitussunnitelma ESR ja valtionrahoitusta 195 430  euroa ja kunnan omaa rahoitusta 48 856 euroa. 

Hankkeen omarahoitusrahoitusosuudelle selvitetään mahdollisuus hakea Ylä-Savon seuturahaa. Seuturahan myöntäminen ei ole kuitenkaan ehtona hankkeeseen osallistumiselle, vaan kunta sitoutuu koko omarahoitusosuuteen myös tilanteessa, jos seuturahaa ei myönnettäisi

Esittelijä Kunnanjohtaja

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

hyväksyä ja jättää INNOSTA - yritysten uudistumisen ja kilpailukyvyn edistäminen hankkeen,

selvittää ja hakea mahdollisuuksien mukaan omarahoitusosuuden kattamiseen Ylä-Savon seuturahaa, ja

sitoutua hankkeen omarahoitusosuuteen myös tilanteessa, että seuturahaa ei myönnetä.

Päätös Kunnanhallitus päätti