Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 49

Kuntalaisaloitteet vuonna 2023

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 49  

102/00.02.00/2024  

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

Kunnan hallintosäännön 167 §:n mukaan "Kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita palveluaan koskevassa asiassa".

Kunnan hallintosäännön 168 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty".

Vuonna 2022 jätetty kuntalaisaloite:

  1. Kuntalaisaloite, Uimahyppypaikka Lapinlahdelle, aloitteen on jättänyt 10.11.2022 Iippo Salo ja 138 allekirjoittanutta. Asianro 614/2022.

Hyppytornin rakentaminen on vuoden 2024 investointisuunnitelmassa.

Vuonna 2023 jätettiin seitsemän kuntalaisaloitetta, jotka kaikki käsiteltiin loppuun vuoden aikana.

  1. Kuntalaisaloite, Maastopyöräilyreitti Lapinlahdelle, aloitteen jättänyt 9.12.2022 Nuorisofoorum. Asianro 641/2022. Viimeisin käsittely (kh 19.12.2022).

KH 13.03.2023 67 § tekninen osasto käynnistää keskustelun ja toteuttaa kyselyn maastopyöräilystä nuorisovaltuuston kanssa, sekä laatii suunnitelman kustannusarvioineen näiden perusteella toteuttamisen arviointia varten.

  1. Kuntalaisaloite Iso-Petäjämäen tuulivoimahankkeen osayleiskaavan suunnittelun keskeyttäminen ja 3 km suojaetäisyyden asettaminen tuulivoimalan ja asuinrakennusten välille Lapinlahdella, aloitteen jättänyt Katja Partanen 30.1.2023. Asian108/2023

KH 13.03.2023 § 66

Kunnanhallitus totesi, että se on 12.9.2022 § 161 päättänyt hyväksyä kaavoitusaloitteen osayleiskaavan laatimiseksi Iso-Petäjämäen alueelle. Kaavoitusprosessin tarkoituksena on selvittää tuulivoimapuiston rakentamisen edellytykset kyseiselle alueelle. Kaavoitukseen liittyy olennaisesti mm. laajamittainen selvitys hankkeen vaikutuksista ympäristölleen. Kaavoitusprosessin lopussa Lapinlahden kunnan valtuusto päättää, että hyväksyykö vai hylkääkö se kaavan.

  1. Kuntalaisaloite kuntalaisten käyttöön viljelypalstat, aloitteen jättänyt, Sami Tikkanen ja kolme muuta kuntalaista 27.2.2023 Asianro 194/2023

KH 07.08.2023 § 169

Kuntalaisaloite pyritään toteuttamaan vuonna 2024, jos valvontaan ja koordinointia hoitamaan löydetään yhteistyökumppani.  Tekninen toimi on järjestänyt kyselyn, joka osoitti vähäistä kiinnostusta. Paikkaa ja toteutusta tarkasteltu, mutta kustannukset suhteessa käyttäjämääriin eivät kohtaa ja asia tuodaan uudelleen tekniseen lautakuntaan maaliskuun lopussa 2024.

  1. Kuntalaisaloite: Savolan tuulivoimahankkeen osayleiskaavan valmistelun keskeyttäminen ja 3 km suojaetäisyyden määrittäminen tuulivoimalan ja asuinrakennuksen välille Lapinlahdella, aloitteen jättänyt Riikka-Leena Mantsinen, 20.3.2023. Asianro 193/2023

KH 29.5.2023 § 145

Kunnanhallitus totesi, että se on 19.12.2022 § 226 päättänyt hyväksyä kaavoitusaloitteen osayleiskaavan laatimiseksi Savolan alueelle. Kaavoitusprosessin tarkoituksena on selvittää tuulivoimapuiston rakentamisen edellytykset kyseiselle alueelle. Kaavoitukseen liittyy olennaisesti mm. laajamittainen selvitys hankkeen vaikutuksista ympäristölleen. Kaavoitusprosessin lopussa Lapinlahden kunnan valtuusto päättää, että hyväksyykö vai hylkääkö se kaavan.

  1. Kuntalaisaloite: Tielammen tuulivoimahankkeen osayleiskaavan valmistelun keskeyttäminen ja 3 km suojaetäisyyden määrittäminen tuulivoimaloiden ja asuinrakennusten sekä vapaa-ajanasuntojen välille Lapinlahdella, aloitteen jättänyt Riikka Leena Mantsinen, 17.5.2023. Asianro 234/2023

KH 29.5.2023 § 145

Kunnanhallitus totesi, että se on 8. 8.2022 § 137 päättänyt hyväksyä kaavoitusaloitteen osayleiskaavan laatimiseksi Tielammen alueelle. Kaavoitusprosessin tarkoituksena on selvittää tuulivoimapuiston rakentamisen edellytykset kyseiselle alueelle. Kaavoitukseen liittyy olennaisesti mm. laajamittainen selvitys hankkeen vaikutuksista ympäristölleen. Kaavoitusprosessin lopussa Lapinlahden valtuusto päättää, että hyväksyykö vai hylkääkö se kaavan. 

  1.  Kuntalaisaloite Lapinlahdentie 582 tien kunnostuksesta Varpaisjärvi-Lapinlahti, aloitteen jättänyt Jussi Kinnunen, 27.6.2023. Asianro 295/2023

KH 07.08.2023 § 171

Kunnanhallitus totesi, että niin kunnanhallitus kuin valtuusto ovat hyväksyneet 6.2.2023 § 5 Kuopion seudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaan 2040, johon on kirjattu MAL-sopimuksessa esille nostettuina liikenteeseen liittyvinä toimenpiteinä mm. Lapinlahti-Varpaisjärvi tien suunnittelu- ja edunvalvontatyö. Edunvalvontatyötä asian eteenpäin saamiseksi tehdään yhdessä Pohjois-Savon liiton, Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja MAL-sopimus kuntien kanssa.

  1. Kuntalaisaloite 5-tien nopeusrajoituksen jatkamisesta 80 km/h Alapitkällä, aloitteen jättänyt Heljä Koponen, 10.07.2023. Asianro 303/2023

KH 9.10.2023 § 208

ELY-keskusten liikenneympäristön asiakaspalvelu on antanut 12.9.2023 vastauksen aloitteeseen seuraavasti:

Valtatiellä 5 on sulkuviivat molemmin puolin Asevelikylän liittymää, jolloin ohittaminen ei ole sallittua. Tieosuus on myös valaistu ja tien geometria on suora ja tasainen. Näkemät Asevelikylän liittymästä vt5:lle ovat hyvät, myös liikenteen määrä Asevelikylän tiellä on vähäinen (KVL 53 ajon. / vrk.). Liikenneympäristö ei tue nopeusrajoituksen alentamista.

Esittelijä Kunnanjohtaja

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se merkitsee vastaukset kuntalaisaloitteisiin tiedoksi ja toteaa kuntalaisaloitteet 1-2 ja 4-7 loppuun käsitellyiksi.  Aloitteen 3 osalta selvittelyä jatketaan.

Päätös Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se merkitsee vastaukset kuntalaisaloitteisiin tiedoksi ja toteaa kuntalaisaloitteet 1-2 ja 4-7 loppuun käsitellyiksi.  Aloitteen 3 osalta selvittelyä jatketaan.