Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 52

Ajankohtaiskatsaus ja muut asiat

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 52  

112/00.01.02.00/2024  

Valmistelija kunnanjohtaja

Kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen antaa kunnanhallitukselle selvityksen olennaisista Lapinlahden kuntaa koskevista ajankohtaisista asioista. Myös kunnanhallituksen jäsenet tai valtuuston puheenjohtajisto toimiessaan kunnan edustajina voivat kertoa ajankohtaisia asioista.

Kunnanhallituksen jäsenet voivat myös pyytää tilannekatsausta tai selvitystä haluamastaan asiasta.

Asiat, joista kokouksessa kunnanjohtaja esittää tilannekatsauksen:

  1. Koulukuulemiset
  2. HVA:n palveluverkkoluonnokset
  3. Työllisyys- ja elinkeinoasioiden resurssi
  4. Tilinpäätös ja PELAn varallaolokorvauksen käsittely
  5. Iisalmen seutuyhteistyökysely
  6. Kunniamerkkiesitykset

Esittelijä Kunnanjohtaja

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

merkitä tiedoksi.

Päätös Kunnanhallitus päätti