Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 249


 

Työterveyshuollon toimintasuunnitelma 2024

 

Kunnanhallitus 18.12.2023 § 249  

469/01.04.02.00/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Työnantajalla on oltava työterveyshuollosta kirjallinen toimintasuunnitelma, jonka työnantaja ja työterveyshuollon palveluntuottaja ovat laatineet yhteistyössä. Toimintasuunnitelma sisältää työterveyshuollon yleiset tavoitteet sekä työpaikan olosuhteisiin perustuvat tarpeet ja niistä aiheutuvat toimenpiteet.

 

Toimintasuunnitelman suunnittelujakso on tavallisimmin 1-5 vuotta. Suunnitelma tarkistetaan vuosittain ja sitä päivitetään tarvittaessa. Suunnitelma käsitellään työpaikalla yhteistoimintamenettelyn edellyttämällä tavalla työsuojelutoimikunnassa tai sitä vastaavassa muussa työpaikan menettelyssä.

 

Työterveyshuollon toimintasuunnitelmassa kuvataan mm.

-         työterveyshuollon yleiset tavoitteet

-         toiminnan sisältö ja laajuus korvausluokittain

-         työpaikan olosuhteisiin perustuvat tarpeet

-         työterveyshuollon tehtävät (työpaikkaselvitykset, terveystarkastukset, tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus, työterveyshuollon lisäksi järjestetty sairaanhoito)

-         työterveyshuollon pääasiallinen palveluntuottaja sekä nimetyt ammattihenkilöt ja asiantuntijat

-         toiminnan seuranta ja arviointi

-         yhteistyö esim. työsuojelun, muun terveydenhuollon ja kuntoutuksen kanssa

-         suunnitelman voimassaolo

 

Lapinlahden kunnan työterveyshuollon toimintasuunnitelma on käsitellään työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoimintaelimessä 14.12.2023.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

hyväksyä työterveyshuollon toimintasuunnitelman ja oikeuttaa hallintojohtajan allekirjoittamaan sen.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti

hyväksyä työterveyshuollon toimintasuunnitelman ja oikeutti hallintojohtajan allekirjoittamaan sen.