Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 09.10.2024/Pykälä 41


 

Lausunto/Onkiveden ja Nerkoonjärven rantaosayleiskaavan muutos, Rivo-niminen tila

 

Ympäristölautakunta 03.07.2024 § 29 

 

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Raimo Haverinen, 040 488 3751,

  raimo.haverinen@lapinlahti.fi.

 

Tekninen lautakunta pyytää ympäristölautakunnan lausuntoa 21.5.2024 päivätystä Onkiveden ja Nerkoonjärven rantaosayleiskaavan muutoksesta Rivo-nimisen tilan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta (OAS) sekä kaavaluonnoksesta ja -selostuksesta.

 

Kunnanhallitus on käynnistänyt Rivo-nimisen tilan 402-412-25-32 kaavamuutoksen Onkivesi Nerkoonjärvi rantaosayleiskaava-alueella 27.3.2024. Muutos koskee rakennuspaikan (AM) laajennusta rantaan saakka.

 

Kaavoitustyön alussa on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain MRL 63§:n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), jossa esitetään osayleiskaavan laatimisen tavoitteita ja lähtökohtia, sen eri vaiheet ja eteneminen, miten kaavoitukseen voi osallistua sekä miten kaavan vaikutuksia arvioidaan kaavahankkeen aikana.

 

Oheismateriaalina osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä sekä kaavaluonnos ja -selostus.

 

 

Esittelijä Rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa 21.5.2024 päivättyyn osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan (OAS) sekä sekä kaavaluonnokseen ja -selostukseen.

 

Päätös Ympäristölautakunta päätti,
ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa 21.5.2024 päivättyyn osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan (OAS) sekä sekä kaavaluonnokseen ja -selostukseen.

 

 

Ympäristölautakunta 09.10.2024 § 41  

124/10.02.02/2024  

 

 

Valmistelija          Rakennustarkastaja Raimo Haverinen, 040 488 3751,

           raimo.haverinen@lapinlahti.fi.

 

Tekninen lautakunta pyytää ympäristölautakunnan lausuntoa 21.8.2024 päivätystä Onkiveden ja Nerkoonjärven rantaosayleiskaavan muutoksen kaavaehdotuksesta ja -selostuksesta. Kaavaehdotus ja -selostus on ollut nähtävillä ajalla 5.9.- 6.10.2024.

 

Kaavaluonnos oli nähtävillä 13.6. - 15.7.2024 välisen ajan. Kulttuurihistoriallinen museo esitti lausunnossaan toiveen lyhyestä kuvauksesta suunnittelualueen rakennuskannasta, jonka pohjalta kaavaselostukseen on tällainen lisätty. Muita muutoksia kaavaehdotuksessa ja selostuksessa ei ole esillä olesseen kaavaluokseen tapahtunut.

 

 

Esittelijä Rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa 21.8.2024 päivättyyn kaavaehdotukseen ja -selostukseen.

 

 

Päätös Ympäristölautakunnalla ei ollut huomautettavaa 21.8.2024 päivättyyn kaavaehdotukseen ja -selostukseen.