RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 11.11.2024/Pykälä 38
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2025 veroprosentit
Kunnanhallitus 04.11.2024 § 189
Valmistelija kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen, 040 4883 011, henri.ruotsalainen@lapinlahti.fi
Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Tuloveroprosentit tulee määrätä ja ilmoittaa 0,10 %-yksikön tarkkuudella.
Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa ja sadasosan tarkkuudelle vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Em. lain mukaan kunnan tulee ilmoittaa kiinteistöveroprosentit Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.
Kiinteistöverolain perusteella vuodelle 2025 kiinteistöveroprosenttivälit ovat:
- Yleinen rakennusten kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93 - 2,00 %
- Yleinen maapohjan kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 1,30-2,00 %
- Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,41 - 1,00 %
- Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93
- 2,00 %
- Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 0,93 -3,10 %
- Yleishyödyllisen yhteisön veroprosentti voidaan määrätä välillä 0,00 - 2,00 %
- Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 2,00 - 6,00 % (Huom! KiintVL 12 b §:ssä mainituissa kunnissa alaraja on kunnanvaltuuston määräämä yleinen veroprosentti +3,00 %.
Lapinlahden kunnanhallitus päätti 18.09.2023 § 192 talouden tasapainotussuunnitelman laatimisesta vuosille 2024-2026. Talouden tasapainotussuunnitelmaluonnos on valmistunut ja sitä on käsitelty kunnanhallituksen kokouksessa 2.9.2024 § 142, yhteistoimintamenettylyssä henkilöstön kanssa ja käsitellään uudestaan kunnanhallituksessa 4.11.2024.
Vuoden 2025 talousarviota ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelmaa on valmisteltu talouden tasapainotussuunnitelman mukaisesti. Tasapainotussuunnitelma on laadittu niin, ettei se pidä sisällään veronkorotuksia vuodelle 2025. Tasapainotussuunnitelma 2024-2026 pitää kuitenkin sisällään kirjauksen verotulon lisäyksestä (noin 500 000 €) jollakin seuraavista tavoista:? tuulivoimakiinteistöverotulolla?, aurinkovoimakiinteistöverotulolla? tai kunnallisveron korotuksella vuonna 2026. ?
Vuonna 2024 Pohjois-Savon korkein tuloveroprosentti (kts. taulukko) oli Rautalammilla ja Tervossa 9,9 prosenttia ja Suomen korkein tuloveroprosentti oli Halsualla 10,8 prosenttia. Lapinlahdelle yhden kunnallisveroprosentin kymmenyksen arvo on noin 152 000 euroa.
Lapinlahden kunnan perimä kiinteistövero on käytännössä Pohjois-Savon keskiarvon mukainen (kts. taulukko).
Vuodelle 2025 esitetään sekä kunnallisveron että kiinteistöveroprosenttien pysyvän
ennallaan.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto päättää
vuoden 2025
- tuloveroprosentiksi 9,40 %
- yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi 1,24 %
- maapohjan kiinteistöveroprosentiksi 1,30 %
- vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentiksi 0,60 %
- muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentiksi 1,23 %
- voimalaitoksen kiinteistöveroprosentiksi 3,10 %
- rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentiksi 2,00 %
- yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosenttia ei määritelty.
Päätös Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että se päättää
vuoden 2025
- tuloveroprosentiksi 9,40 %
- yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi 1,24 %
- maapohjan kiinteistöveroprosentiksi 1,30 %
- vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentiksi 0,60 %
- muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentiksi 1,23 %
- voimalaitoksen kiinteistöveroprosentiksi 3,10 %
- rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentiksi 2,00 %
- yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosenttia ei määritelty.
Valtuusto 11.11.2024 § 38
376/02.03.01/2024
Esittelijä Kunnanhallitus
Päätösehdotus Valtuusto päättää
vuoden 2025
- tuloveroprosentiksi 9,40 %
- yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi 1,24 %
- maapohjan kiinteistöveroprosentiksi 1,30 %
- vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentiksi 0,60 %
- muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentiksi 1,23 %
- voimalaitoksen kiinteistöveroprosentiksi 3,10 %
- rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentiksi 2,00 %
- yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosenttia ei määritelty.
Päätös Yleiskeskustelun aikana puheenvuoron kätytti kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen. Ryhmäpuheenvuoron käyttivät Aaro Kubin (keskusta), Jouni Majala (KD.) ja Jarno Koski (Vasemmistoliitto).
Valtuusto päätti