Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.03.2026/Pykälä 51


3 Päihdeohjelma_2026

 

Päihdeohjelma

 

Kunnanhallitus 09.03.2026 § 51  

31/01.04.01/2026  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Lapinlahden kunnan päihdeohjelmaan on päivitetty  edellisen kerran 26.7.2019.  Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä (523/2015) edellyyttää, etä kunta huolehtii ehkäisevästä päihdetyön rakenteista, seurannasta ja suunnitelmallisuudesta.

 

Päihdeohjelman tarkoituksena on ennaltaehkäistä työntekijöiden terveydelle haitallisten ja riippuvuutta aiheuttavien aineiden käyttöä sekä rahapelaamisesta aiheutuvia haittoja. Ohjelma sisältää toimintaohjeet päihde- ja riippuvuusongelmien ehkäisemiseksi, varhaiseksi tunnistamiseksi, puheeksi ottamiseksi sekä hoitoon ohjaamiseksi.

 

Päihdeohjelma on laadittu kunnan ja henkilöstön yhteistoiminnassa. Työterveyshuolto ja työsuojelu ovat osallistuneet ohjelman valmisteluun asiantuntijatahoina. Päihdeohjelma sisällytetään työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan ja työsuojelun toimintaohjelmaan, ja sen toteutumista seurataan osana kunnan työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden seurantaa.

 

Päihdeohjelma selkeyttää työnantajan, esihenkilöiden, työntekijöiden, työsuojelun ja työterveyshuollon vastuita. Ohjelma tarkentaa myös menettelytavat päihtyneenä työskentelytilanteissa, huumausainetestauksen edellytyksissä sekä hoitoonohjauksen prosessissa. Ohjelmassa on huomioitu tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttöä sekä rahapelaamista koskeva lainsäädäntö.

 

Päihdeohjelman tavoitteena on edistää hyvinvoivaa, turvallista ja terveellistä työyhteisöä sekä varmistaa, että työntekijät saavat tarvitsemaansa tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

 

Yhteistyötoimukunta on käsitellyt ja hyväksynyt päihdeohjelman 2.12.2025 ja velvoittanut hallintojohtaja Ulla Nikulaisen ja työsuojelupäällikkö Ari Jaarasen tarkentamaan huumausainetestaukseen keille testi tehdään ennen palvelusuhteen alkua ja palvelusuhteen aikana ja viemään sen jälkeen ohjelman suoraan kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy päihdeohjelman.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päihdeohjelman.