Dynasty tietopalvelu
Lapinlahden kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 213



Kokousasian teksti

 

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimiseksi Savolan alueelle

 

Kunnanhallitus 5.10.2026 § 193 

 

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi, hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Lapinlahden kunnanhallitus on 19.12.2022 § 226 käsitellyt aiemmin Tuulikolmio Oy:n kaavoitusaloitteen. Se tulee kuitenkin käsitellä uudestaan, koska Itä-Suomen hallinto-oikeus kumosi 18.6.2026 valtuuston päätöksen esteellisen henkilön osallistuttua kaavoitusaloitteen käsittelyyn 19.12.2022.

 

Tuulikolmio Oy on pyytänyt kaavoitusaloitteen uudelleenkäsittelyä elokuussa ja kirjallisesti 28.9.2026.

 

Lapinlahden kunta käynnistää tuulivoimarakentamista ohjaavan osayleiskaavan laadinnan Savolan tuulivoimapuiston suunnittelualueelle. Osayleiskaava esitetään laadittavaksi alueidenkäyttölain 44 §:n ja 77a §:n mukaisena yleiskaavana, jolloin yleiskaavaa voidaan käyttää suoraan rakennusluvan perusteena.

 

Tuulikolmio Oy suunnittelee rakentavansa Savolan alueelle noin viisi tuulivoimalaa. Kaavamenettelyssä määrä tarkentuu. Tuulivoimaloiden suunnitteluista rakentamisalueista on tehty maanvuokrasopimukset.

 

Kaavan sisältöä koskevat kysymykset ratkaistaan lopullisesti alueidenkäyttölain mukaisessa osayleiskaavamenettelyssä, jossa yhteydessä myös lopullinen hankealue tarkentuu.

 

Osayleiskaavan tulee mahdollistaa Lapinlahden Savolan tuulivoimapuiston kehittämisen ja rakentamisen alueen ympäristön luontoarvot huomioon ottaen.

 

Osayleiskaavan laadinnasta vastaa Tuulikolmion toimeksiannosta ulkopuolinen kaavakonsultti, jonka Lapinlahden kunta hyväksyy Tuulikolmion esityksestä.

 

Tuulikolmio vastaa kaikista Savolan alueen tuulivoimahankkeen kaavoituksen ja sitä varten tehtävien ympäristö- ja mahdollisesti muiden selvitysten kustannuksista, sekä kunnalle aiheutuvista hallintokustannuksista.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää

hyväksyä Tuulikolmion kaavoitusaloitteen osayleiskaavan laatimiseksi Lapinlahden Savolan tuulivoimapuiston suunnittelualueelle.

Päätös

Yleiskeskustelun aikana Kaisa Paldanius esitti, ettei kunnanjohtajan esitystä hyväksytä. Esitys raukesi kannattamattomana.

Yleiskeskustelun aikana Jorma Rannio esitti Terttu Ruotsalaisen ja Harri Väänäsen kannattamana, että asia jätetään pöydälle.

Tämän jälkeen Jarno Koski kannatti Kaisa Paldaniuksen esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että asian pöydälle jättämistä koskeva kannatettu esitys on käsiteltävä ennen muiden asiassa tehtyjen esitysten ratkaisemista.

Puheenjohtaja totesi, että koska asian pöydälle jättämisestä oli tehty kannatettu esitys, asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että asia ratkaistaan nimenhuutoäänestyksellä siten, että asian pöydälle jättämistä kannattavat äänestävät "JAA" ja asian käsittelyn jatkamista kannattavat äänestävät "EI". Äänestystapa ja -järjestys hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä kaikki kunnanhallituksen jäsenet (9) äänestivät "JAA". Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen päättäneen yksimielisesti jättää asian pöydälle.

Pöytäkirjamerkintä 1: valtuuston 2. varapuheenjohtaja Minna Rissanen poistui kokouksesta esteellisenä (Savon Energiaholding Oy hallintoneuvoston jäsen) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Pöytäkirjamerkintä 2: Kaisa Paldanius jätti eriävän mielipiteen.

 

 

Kunnanhallitus 26.10.2026 § 213  

353/10.02.02/2026  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Tuulikolmio Oy on 19.10.2026 toimittanut kaavoitusaloitteen osayleiskaavan laatimiseksi Lapinlahden Savolan tuulivoimapuiston suunnittelualueelle.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää hyväksyä Tuulikolmion kaavoitusaloitteen osayleiskaavan laatimiseksi Lapinlahden Savolan tuulivoimapuiston suunnittelualueelle.

 

Päätös

Keskustelun aikana Kaisa Paldanius esitti, ettei kunnanhallitus hyväksy kaavoitusaloitetta. Esitystä kannatti Jarno Koski.

Puheenjohtaja totesi, että asiassa oli tehty kunnanjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten asia oli ratkaistava äänestämällä.

Puheenjohtaja esitti toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksen siten, että kunnanjohtajan esitystä kannattavat äänestävät "JAA" ja Kaisa Paldaniuksen esitystä kannattavat äänestävät "EI". Äänestystapa ja -järjestys hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä kuusi (6) jäsentä (Satu Kuutsa, Jenni Rönkkö, Terttu Ruotsalainen, Rauno Savolainen, Kari Virranta ja Pave Hirvonen) äänesti "JAA" ja kolme (3) jäsentä (Jarno Koski, Kaisa Paldanius ja Jorma Rannio) äänesti "EI".

Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen hyväksyneen kunnanjohtajan esityksen äänin 6-3. Näin ollen kunnanhallitus päätti hyväksyä Tuulikolmion kaavoitusaloitteen osayleiskaavan laatimiseksi Lapinlahden Savolan tuulivoimapuiston suunnittelualueelle.

Pöytäkirjamerkintä: Valtuuston 2. varapuheenjohtaja Minna Rissanen poistui kokouksesta asian käsittelyn päätöksenteon ajaksi esteellisenä (Savon Energiaholding Oy:n hallintoneuvoston varapuheenjohtaja).

Pöytäkirjamerkintä 2: Kaisa Paldanius jätti eriävän mielipiteen.