Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.08.2023/Pykälä 170


 

Valtuustoaloite tuulivoimapuiston rakentamisesta aiheutuvista kustannuksista metsänomistajille

 

Kunnanhallitus 07.08.2023 § 170  

306/11.03.04/2023  

 

 

Valmistelija vt. kunnanjohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

Lapinlahden Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä on 18.4.2023 tehnyt valtuustoaloitteen kunnan sitoutumisesta korvaamaan metsän kasvun menetyksen, niille metsänomistajille, joiden maalle tuulivoimapuiston rakentaminen tie-, kaapelointi ja sähkönsiirtolinja (110 kw) aiheuttaa metsän hävikkiä ja tuhoutumista, mikäli tuulivoimayhtiö ei korvausta täysimääräisenä metsänkasvun odotusarvon mukaisesti ole valmis maksamaan kyseisille metsänomistajille.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee aloitteen tiedoksi ja toteaa, että esitetyistä asioista sopiminen on aina maanomistajan ja tuulivoimanyhtiön välinen asia, eikä kuullu kunnalle.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto merkitsee vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi  aloitteen tiedoksi ja totesi, että esitetyistä asioista sopiminen on aina maanomistajan ja tuulivoimanyhtiön välinen asia, eikä kuullu kunnalle.

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto merkitsee vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.