RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.05.2023/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tuulivoimaosayleiskaavan laatiminen Savolan alueelle
Tekninen lautakunta 26.01.2023 § 6
Valmistelija Tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi
Lapinlahden kunnanhallitus on kokouksessaan 19.12.2022 § 226 hyväksynyt Tuulikolmion (Kaamostuuli Oy) aloitteen tuulivoimaa koskevan osayleiskaavan laatimiseksi Lapinlahden Savolan alueelle, noin neljä kilometriä Varpaisjärven taajamasta lounaaseen.
Osayleiskaavoitettava alue kaavoitusprosessin tässä vaiheessa kooltaan noin 760 hehtaaria, koostuen pääosin metsätalousalueesta ja Lantonsuon turvetuotantoalueesta. Tuulikolmion hanke koostuisi maksimissaan viidestä tuulivoimalasta.
Kaavarajaus, voimaloiden sijoittelu ja kokonaismäärä tarkentuvat kaavaprosessin aikana huomioiden kaavoitusprosessin aikana tehdyt selvitykset, saadut lausunnot, mielipiteet ja sidosryhmäkeskustelut.
Nyt suunniteltu hanke ei määrältään eikä kokonaisteholtaan edellytä em. YVAlain mukaista arviointimenettelyä. Alueella tai sen läheisyydessä ei ole kaavanlaatijan katsomana sellaisia muitakaan tekijöitä tai ympäristöarvoja, että YVA-lain mukainen arviointimenettely olisi perusteltua.
Tuulivoimaa koskeva osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. Oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa (Mrl 77a §) voidaan määrätä kaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena tuulivoimaloiden osalta.
Tuulivoimarakentamista ohjaavan yleiskaavan laatimiskustannukset (Mrl 77c §). Jos (Mrl 77a §:n mukainen) tuulivoimarakentamista ohjaava yleiskaava laaditaan pääasiallisesti yksityisen edun vaatimana ja tuulivoimahankkeeseen ryhtyvän taikka maanomistajan tai haltijan aloitteesta, kunta voi periä tältä yleiskaavan laatimisesta aiheutuneet kustannukset kokonaan tai osaksi. Kunta hyväksyy kaava-aluekohtaisesti perittävän maksun periaatteet ja maksun perimistavan sekä -ajan.
Kiellot yleiskaavaa laadittaessa (Mrl 38 §). Kun yleiskaavan laatiminen tai muuttaminen on pantu vireille, kunta voi määrätä alueelle rakennuskiellon ja 128 §:ssä tarkoitetun toimenpiderajoituksen.
Kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen Mrl 171 §:n mukaisesti mm. rakennuskielloista ja toimenpiderajoituksista. Poikkeaminen ei saa aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle eikä poikkeusta saa myöntää, jos se johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Tuulikolmio vastaa kaavoituksen kustannuksista Mrl 77c §:n mukaisesti ja esittää Lapinlahden kunnalle hankkeen tuulivoimaosayleiskaavoituksesta vastaavaksi konsultiksi Maankäytönsuunnittelu Kaavaharjua. Kaavanlaatijana toimisi kaavoitusinsinööri Jorma Harju
Maankäytönsuunnittelu Kaavaharju on valmistellut osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) koskien osayleiskaavoitettavaa aluetta.
Suunniteltujen voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään suunnitteluvaiheessa 275 metriä. Suunnittelualueella ei ole loma- tai asuinrakennuksia.
Osayleiskaavan suunnittelun tavoitteena on toteuttaa tuulivoimapuiston rakentaminen luonnonympäristön ominaispiirteet ja ympäristövaikutukset huomioon ottaen sekä lieventää rakentamisesta mahdollisesti aiheutuvia haitallisia vaikutuksia. Lisäksi osayleiskaavan tavoitteena on ottaa huomioon muut aluetta koskevat maankäyttötarpeet sekä suunnitteluprosessin kuluessa muodostuvat tavoitteet.
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy kaavakonsultiksi Maankäyttösuunnittelu Kaavaharjun, sekä kuuluttaa tuulivoimaosayleiskaavan vireille ja asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) yleisesti nähtäville ajalle 2.2.2023 - 3.3.2023 ja pyytää siitä lausunnot tuulivoimalaosayleiskaavan OAS, 16.1.2023 sivulla 18 mainituilta.
Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi kaavakonsultiksi Maankäyttösuunnittelu Kaavaharjun, sekä kuuluttaa tuulivoimaosayleiskaavan vireille ja asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) yleisesti nähtäville ajalle 2.2.2023 - 3.3.2023 ja pyytää siitä lausunnot tuulivoimalaosayleiskaavan OAS, 16.1.2023 sivulla 18 mainituilta. Lisäksi pyydetään lausunnot myös alueella toimivilta metsästysseuroilta.
Tekninen lautakunta 04.05.2023 § 33
307/10.02.02/2022
Valmistelija Tekninen johtaja Rami Linna, 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi
Kaavaluonnos Savolan alueen tuulivoimaosayleiskaavasta on valmistunut. Kaavaluonnos ja kaavaselostus on päivätty 21.4.2023.
Nähtävillä 2.2.2023 - 3.3. 2023 välillä ollut OAS on päivitetty 6.4.2023. OAS:sta esitetyt palautteet on koottu vastineineen kaavaselostuksen kohtaan 5.5. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta annettiin yhteensä 32 kirjallista lausuntoa tai kannanottoa.
Kunnanhallitus on (20.2.2023 § 42) toimittanut Pohjois-Savon ELY-keksukselle esityksen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) soveltamisesta hankkeeseen. Kunnanhallituksen tekemän esityksen (so. vireillepano) johdosta Pohjois-Savon ELY-keskus ratkaisee YVA-menettelyn soveltamista koskevan kysymyksen Savolan hankkeen osalta YVA-lain 11 ja 13 §:ssä tarkoitetulla yksittäistapauspäätöksellä. Päätöstä ei ole vielä tehty.
Kaavaselostuksesta voidaan katsoa puuttuvan taloudellisten vaikutusten arviointi rakentamisesta käyttöön ja edelleen 30-50 vuoden kuluttua mahdolliseen purkamiseen. Purkamisen ja kierrätyksen osalta myös kuvaus vaikutuksista olisi hyvä olla mainittuna. Hiilijalanjäljen tai hiilitaseen arviointi elinkaaren aikana tulisi lisätä kaavaselostukseen. Näiden asioiden osalta vaikutuksia tulee arvioida kaavaehdotukseen mennessä.
Liitteenä 1.4.2023 päivätty Savolan tuulivoimapuistoalueen luontoselvitys. Täydentyy kevät/kesä 2023 aikana lisäselvityksillä.
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätös Risto Ollikainen esitti, että asia jätetään pöydälle. Risto Ollikaisen esitystä kannatti Marjo Väisänen. Puheenjohtaja totesi, että asia ratkaistaan nimenhuutoäänestyksellä osallistujaluettelon mukaisessa järjestyksessä siten, että ne, jotka kannattavat teknisen johtajan esitystä äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Risto Ollikaisen esitystä äänestävät "EI". Äänestystapa ja - järjestys hyväksyttiin yksimielisesti.
Suoritetussa äänestyksessä teknisen johtajan esitystä kannattivat: Matti Kojo, Mervi Hiltunen, Sami Taimela ja Marko Rahkola. Risto Ollikaisen esitystä kannatti Marjo Väisänen. Puheenjohtaja totesi, että "JAA" -ääniä annettiin neljä (4) ja "EI" -ääniä kaksi (2).
Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi OAS:sta annetut lausunnot ja kannanotot, sekä niihin annetut vastineet. Tekninen lautakunta hyväksyy Savolan alueen tuulivoimaosayleiskaavan kaavaluonnoksen ja kaavaselostuksen ja päättää asettaa kaavaluonnoksen yleisesti nähtäville ajalle 11.5.2023 - 12.6.2023 ja pyytää siitä lausunnot kaavaselostuksen kohdassa 5.2. mainituilta tahoilta, sekä Siilinjärven kunnalta ja Kuopion kaupungilta.
Tekninen lautakunta toteaa, että kunnanhallituksen aloitteesta Savolan alueen tuulivoimahankkeesta on pyydetty YVA-menettelyä. Pohjois-Savon ELY-keskus päättää YVA menettelyn tarpeesta yksittäistapauspäätöksellä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |