Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lapinlahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lapinlahti.fi:443/Internet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus/Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 53


 

Erilliskorvauksen vahvistaminen

 

HKJAO 03.10.2022 § 53  

68/01.02.00/2022  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Ulla Nikulainen, 040 488 3211, ulla.nikulainen@lapinlahti.fi

 

---------------------------------------------  on joutunut palveluohjauksessa yllättäen tulleen irtisanoutumisen vuoksi 4.7-22.8 välisenä aikana hoitamaan yksin kahden palveluohjaajan tehtäviä.

 

Irtisanoutumisen vuoksi hän joutui ikäihmisten omaishoidossa hoitamaan omaishoidossa akuutisti hoidettavat päätösten uusimiset (kaikki päätökset laitettu päättymään 30.6.2022) ja muut omaishoidon akuutit asiat omien työtehtäviensä lisäksi.

 

Elokuussa ajalla 1.-18.8. myös geriatrian sosiaalityöntekijä oli palkattomalla lomalla, joten hänen vastuullansa oli tällöin hoitaa myös tähän liittyvät pakolliset asiat.

 

Hänelle esitetään maksettavaksi kertakorvauksena ko. ajalta 520,00 euroa.

 

Esitetyn korvauksen peruste: tehtäväkohtaisen palkan korottaminen 20 % yhdeltä kuukaudelta.  

 

Korvaus maksetaan lokakuussa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto hyväksyy erilliskorvauksen maksamisen. 

 

Päätös Henkilöstöjaosto hyväksyi erilliskorvauksen maksamisen.